Turkista monen mutkan kautta Suomeen - mutta minne sitten?

Bongailen muistiinpanonomaisesti näitä tapoja ja reittejä tulla Suomeen. Tämän päivän Hesarin mukaan organisoitunut rikollisliiga on salakuljettanut yli 150 henkilöä Suomeen kesä-heinä-elokuussa vuonna 2015.

Irakista Suomeen salakuljetetut henkilöt ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta. He ovat tulleet Schengenin alueelle meriteitse Turkista Kreikkaan. Kreikasta he ovat tulleet pääasiassa autolla Makedonian, Serbian ja Unkarin kautta Itävaltaan. Itävallasta suurin osa heistä on kuljetettu lentoteitse Ruotsiin ja Tanskaan.Ruotsista heitä on salakuljetettu autolla Haaparannan kautta Tornioon sekä matkustajalautoilla Tukholmasta Turkuun ja Helsinkiin. Organisaatio on käyttänyt hyväkseen myös suoria reittilentoja Itävallasta Helsinkiin.

Luin eilen illalla loppuun Primo Levin kirjan "Tällainenko on ihminen". Kirja alkaa "Fasistinen miliisi vangitsi minut vuoden 1943 joulukuun 13. päivänä. Olin kahdenkymmenenneljän vuoden ikäinen. Minulla oli vähän järkeä, ei lainkaan kokemuksia,mutta päättäväinen mieli ja olin neljän vuoden ajan ollut sotalakien vainoamana." (s. 7)

Muutama lainaus lisää:

"... Siihen aikaan minuun ei vielä ollut juurtunut myöhemmin keskitysleirillä hyvin nopeasti tullut periaate, jonka mukaan ihmisen ensimmäinen velvollisuus on pyrkiä oikeisiin päämääriin niillä kienoilla, jotka ovat käytettävissä..(s.8)

Vangitessa kuulusteuissa hän katsoi parhaaksi selittää olevansa heprealaista rotua oleva Italian kansalainen. Heprealaisena hänet vietiin tiettyyn leiriin, joka oli varattu tietyille vangeille. Muutaman viikon kuluessa leirillä olevien juutalaisten määrä kasvoi 150stä kuudeksisadaksi. Suurin osa oli kokonaisia perheitä.

Yhtenä aamuna sitten tiedettiin, että kaikkien juutalaisten pitäisi lähteä seuraavana aamuna. Kaikkien.Minne, sitä kukaan ei tiennyt.

Leirin rutiinit jatkuivat samanmoisina viimeisenäkin päivänä - paitsi ettei lapsille koulussa annettu läksyjä. 

Vaikka ihmiset tiestivät, että lähtö tarkoitti kuolemaa, alkoivat äidit valmistella hellällä huolellisuudella evästä matkaa varten, "pesivät lapsiaan ja pakkasivat tarvaroita, ja aamunkoitteessa pyykkinarut olivat täynnä tuulessa kuivuvaa lasten valkopyykkiä. Ei unohdettu nauhoja, ei leluja, ei tyyhyjä eikä mitään muutakaan sadoista pikkuesineistä, jotka hyvin tunnette ja joita lapset joka tapauksessa tarvitsevat." (s.11)

Tripolista kotoisin oleva juutalaisperhe valmisteli lähtönsä ja istahtivat ympyrään viettäen yön valitusvirsiä laulaen, rukoillen ja itkien. "Meitä oli useita heidän ovensa edessä ja me tunsimme meille uutena tunteena maattoman kansan vanhan tuskan, tuskan maanpakolaisuuden tähden, mikä on toivottomana syntynyt jokaisen vuosisadan mukana." (s.12)

Oman "tutkielmani" näkökulmasta erityisen kiinnostavaa kirjan alussa on, että kun tuli tieto siitä, että määränpäänä on Auschwitz, oli tieto lähtijöille suuri helpotus. Se oli "nimi, jolla ei ollut mitään merkitystä silloin yleensäkään eikä meille ollenkaan, mutta joka kuitenkin tarkoitti jotakin paikkakuntaa täällä maan päällä." Nyt ei taida olla montaakaan eurooppalaista, joka ei tietäisi, missä on Auschwitz - ja meille useimmille sillä on erityinen, jaettu merkitys.

Niin. En ole tekemässä nykyisestä pakolaispolitiikasta natsisaksan juutalaispolitiikkaan rinnastettavaa ilmiötä. Maanpakolaisuudessa on kuitenkin yleisiä yhteisiä piirteitä: Tuskinpa monelle Suomen turvapaikanhakijalle sana "Suomi" on ennen pakomatkaa merkinnyt juuri mitään (lukuunottamatta ehkä niitä epärealistisia tietoja turvapaikanhakijoiden kohtelusta, joita netissä leviää - ja turistioppaita). Mutta sellaiset sanat kuin Tornio, Kuopio, Kuusjärvi (Enossa) tai Paihola (Kontiolahdella) eivät ole tulijoille merkinneet yhtään mitään. Sanoihin on törmätty matkan edetessä Suomessa hätämajoituksesta toiseen, ja lopulta vastaanottokeskuksiin. Ne ovat osoittautuneet paikoiksi  maan päällä. Joskin syrjäisiksi paikoiksi, jossa ihmisiä on vähän - ja jossa eri maista olevat, eri uskontoja edustavat turvapaikanhakijat on sijoitettu samaan rakennukseen. Esimerkiksi muutama nuori nainen samaan keskukseen 130 turvapaikanhakijamiehen kanssa.

Ymmärrän nyt, miksi tutut turvapaikanhakijat pyörittelevät sellaisia sanoja kuin "Helsinki", "Kotka" jne - kun he yrittävät hahmottaa, minne saattaisivat tässä vieraassa maassa asettua mikäli saavat myönteisen tuvapaikkapäätöksen. Monille paikoille he antavat merkityksen aivan lyhyen oman kokemuksen kautta. Osa paikoista merkittyy tuttavien ohuen kuvauksen perusteella.

En ole siis ole rinnastamassa 1930-lukua ja 2010-lukua Euroopan pakolaispolitiikassa. Yhteneväisiä piirteitä silti on - kuten rajojen sulkeminen. Ja ihmisten jakaminen uskonnon perusteella - tosin ainakaan vielä jako ei ole yltänyt viralliseen politiikkaan missään maassa. Eihän?