En tiedä enkä ymmärrä (juuri) mitään

Olen viime viikkoina opetellut Euroopan karttaa - erityisesti sen eteläisiä ja itäisiä reunoja. Balkania. Välimeren valtioita. Olen harmitellut kulttuurista ja historiallista sivistymättömyyttäni - yhtä lailla kuin maantietoni puutteellisuutta.
Uutisten mukaan pako Libyasta Välimeren yli Italiaan on kevään tullen lisääntynyt - samanaikaisesti kuin se Turkista Kreikkaan on vähentynyt EU:n ja Turkin "pakolaissopimuksen" myötä.

Lesboksen tilalle uutisiin saattaa palata Lambedusan saari.

Katson kartalta merimatkaa Libyasta Italiaan ja vertaan sitä silmämääräisesti matkaan Virosta Suomeen. Mietin, minne Tallinnasta yli yrittäneet aikanaan tulivat Suomen puolella. Muistelen joskus lukeneeni, että piilottelivat usein Naissaaressa Tallinnan edustalla kunnes sopivissa olosuhteissa jatkoivat Suomeen. Tiedän, että tätä on tutkittu ja siitä on kirjoitettu. Täytyy palata aiheeseen.

Matka Virosta Suomeen näyttää niin lyhyeltä - mikäli sitä vertaa esimerkiksi matkaan Irakista, Syyriasta, Iranista tai Afganistanista Eurooppaan - saati Euroopan pohjoiseen nurkkaan. Se ei vain näytä lyhyeltä - se myös on lyhyt niin maantieteellisesti, kulttuurisesti kuin kielellisestikin. Silti sekin on aikanaan ollut vaikea ja pitkä.

Katsoin illalla dokumenttiprojektin dokumentin "Marzia, ystäväni". Sitä luonnehdittiin unelmaksi rakkaudesta, vapaudesta ja rauhasta Afganistanissa. Kirsi Mattilan palkittu dokumentti kertoo  nuoresta naisesta, joka haaveilee  toimittajan työstä, rauhasta ja siitä, että voisi itse määrätä omasta elämästään., Todellisuus on toinen.

Mattilan dokkarista välittyy  yhteiskunnan ( lainsäädännön) ja kulttuurin - odotusten, normien, tottumusten ja tapojen -  valtava paino ja raskaus. Nuoren naisen unelmat sammuvat sillä kulttuurin voima, yhteiskunnan paine - ja alituinen pelko ovat unelmia voimakkaampia. "Sinä et ymmärrä, mitä on olla afganistanilainen tyttö.", kirjoittaa Marzia toimittajalle Kirsi Mattilalle.

Minä en ymmärrä, mitä on olla irakilainen nuori nainen turvapaikanhakijana Suomessa. En ymmärrä edes turvapaikkaproseduuria, muuttuvia "virallisia" käytäntöjä ja uusia rajoituksia. En myöskään tältä paikaltani taida ymmärtää edes sitä, mitä käytännössä - kaduilla, kouluissa ja työpaikoilla - tarkoittaa ilmapiirin koveneminen -  sellaisena kuin turvapaikanhakija sen kohtaa. Sellaisena kuin nuori suomea taitamaton, huivia kantava nuori nainen sen kohtaa. Eikä siinä kaikki: yhtä aikaa - myös täällä Suomessa - hän kohtaa oman yhteiskuntansa ja kulttuurinsa tavoilla, joista minulla ei vielä viikko sitten ollut aavistustakaan. Nyt on aavistus.

P.s. Tarkennus merimatkaan. HeSa:n 11.4.2016  mukaan merimatka Libyasta Italian Lambedusaan on noin 200 kilometriä.  Luvut  kalastajaveneistä ja kumiveneistä turvaan kauppalaivoihin, rannikkovartioston laivoihin, Italian laivaston laivoihin ja EU opretaatioon osallistuneisiin laivoihin olivat  noin 1900 ihmistä. YK:n pakolaisjärjestön mukaan tämän vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena Italiaan saapui noin 17 500 ihmistä (lue:pakolaista tai turvapaikanhakijaa - ei turisteja) meren yli.