Vanha tuttu on muuttanut

Rakennuksilla on ominaishaju, joka säilyy - ainakin pitkään ellei ikuisesti. Muutama vuosi sitten astuin Viialan Lallinmäessä kerrostalon porraskäytävään. Tunnistin heti saman hajun kuin 1950 (!) luvulla. Se oli mummolan haju ja palautti mielettömästi muistoja.
Eilen astuin Bomballa keltaiseen, symppiksennäköiseen ja vanhanoloiseen puutaloon, jossa sijaitsee Lomasirmakan vastaanotto. Rakennus näytti ulkoakin oudon tutulta,mutten osannut sanoa, mistä. Ensimmäiset sanani sisällä olivat: Tämä on rautatieasema!

Ja mistäkö moinen varmuus? Hajusta minä sen tunnistin. Mieleen palautuivat lukuisat, pienet, kauniit asemarakennukset, joissa elämän varrella olen odottanut junaa jonnekin jostakin tullessani. Palautui myös muunlaisia muistoja.

Selvisi, että kyseessä on Onttolan asema, jota olen junalla kulkiessa katsellut satoja kertoja. Se on ollut myös merkki siitä, että kohta ollaan Joensuussa.

Hajuja on tutkittu, myös yhteiskuntatieteissä. Täytyy paneutua aihepiiriin.

Muistutukseksi kouluprojektiin: ei unohdeta hajuja (eikä äänimaisemia).

Hyvinvointipalvelut kylän näkökulmasta

Ymmärrän kyläkoulun yhtenä hyvinvointipalveluna. Hyvinvointipalvelu -käsitteen määrittely ei ole lainkaan yksinkertaista. Suppeimmillaan hyvinvointipalveluilla tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Laajempaan käsitykseen sisältyvät muun muassa koulutus- ja sivistyspalvelut sekä muut ihmisten turvallisuuteen, viihtyvyyteen ja itsensä toteuttamiseen tähtäävät palvelut.
Toinen lähtökohta käsitteen määrittelylle on tarveperusteinen: Hyvinvointipalveluilla vastataan joko perustarpeisiin tai laajempiin yksilön vaateisiin (joka ei tee määrittelyä juurikaan helpommaksi, sillä perustarpeistakaan ei ole yhtä käsitystä.)

Arvaan, että tutkimuksen edetessä joudumme vielä pureskelemaan tätä käsitettä. Toistaiseksi ajattelen, että kiinnostus on niissä julkisissa palveluissa, joita kunta rahoitti ja tuotti hyvinvointivaltion ollessa laajemmillaan 1990-luvulla. Liikkeelle voidaan silti lähteä kyläläisten kanssa keskustellessa esille nousevista ajatuksista tarvelähtöisesti. Käsitys merkittävistä hyvinvointipalveluista muodostunee sitä kautta.

Osa näistä palveluistahan on siirtynyt verkkoon, osa etäämmälle yleensä keskustaajamiin (esimerkiksi koulu). Osa on loppunut, osa saattaa olla vielä kylläkin (esimerkiksi päivähoito). Jotakin uuttakin on voinut tulla.  Kaikilla kylillä ei koskaan ole ollutkaan monia palveluja. Mutkia hahmottamiseen tuo se, että niitä ei välttämättä enää tuotakaan kunta. Tämän olemassaolevan tilanteen jäsentäminen on tutkimuksen yksi keskeinen tehtävä.
Kylä -käsitehän tutkimuksessa on tietoisesti vanhahtava; lähtöasetelmassa kylät ymmärretään  koulupiirien mukaisesti ajallisesti asettuen tilanteeseen, jolloin koulupiiriverkko oli tiheimmillään.  Saa nähdä, miten tämä käsitys muuttuu tutkimuksen edetessä.

Kylistä haetaan enemminkin yhteisöllistä kuin yksilöllistä tietoa. Siksi fokusryhmähaastattelu voi olla keskeinen metodi. Fokusryhmähaastattelussa tieto rakentuu ihmisten keskeisessä vuorovaikutuksessa. Arja Kilpeläinen tiivistä fokusryhmähaastattelun piirteitä: Onnistuessaan se tuottaa innovoitua joskin ryhmän sisäisesti kontrolloimaa tietoa. Haastattelijan tehtävä on huolehtia kaikkien osallistujien mahdollisuudesta osallistua keskusteluun ja antaa tilaa myös hiljaisille osallistujille.  Fokusryhmähaastattelua Kilpeläinen luonnehtii vuorovaikutteiseksi, innovatiiviseksi, kriittiseksi, jaetuksi, vastavuoroiseksi ja kontrolloiduksi  - ja tällä tavoin yhteisölliseksi tiedoksi.

Lähde: Kilpeläinen, Arja: Tiedon rakentuminen kylien teknologiavälitteisten hyvinvointipalvelujen tutkimuksessa. Janus 20 (3) 2012, 268-285.

P.s. Eiliseltä koulumatkalta muistui mieleen vielä, että keskusteluissa tuli esille se, että moni kyläkoulu on naisten omistuksessa. Täytyy  tarkkailla, miten ex-kyläkoulujen toiminta ja omistus järjestyy suhteessa sukupuoleen.

Kaksi ex-koulua

Ajelimme eilen Marin kanssa sata kilometriä kohti itärajaa. Päämääränä oli rajakylän kyläilta entisellä kyläkoululla, sitä ennen pieni poikkeama miltei naapurikylän koululla. Kouluverkkohan oli 1950-luvulla varsin tiheä. Koulupiiri muodostettiin päsääntöisesti niin, että lasten kävelymatka kouluun oli korkeintaan viisi kilometriä.
Ensimmäisessä koulukohteessamme asuu  keski-ikäinen pariskunta, molemmat ovat kotoisin Helsingistä ja molemmilla on juuria Pohjois-Karjalaan, toisella kyseiselle kylälle. Molemmat työskentelevät free lancereina omalla alallaan.
Matkaa ex-koululta keskustaan on 7 kilometriä. Matka ei siis ole pitkä ja lääkärin yöpäivystystä lukuunottamatta kaikki pariskunnan tarvitsemat palvelut löytyvät kuntakeskuksesta. Emäntä totesi, että ei asu korvessa eikä korvessa haluaisikaan asua. Taajaman läheisyys on hänelle tärkeä.
Isäntä toimii naapurikylän kyläyhdistyksen puheenjohtajana, sillä hänen juurensa löytyvät sieltä. Siellä kyläkoululla on nykyisin kesäkauppa.

Vierailemallamme koululla toimii myös majoituspalvelu.
Ison "luokan" korkeita pönttöuuneja lämmitettiin juuri talven jäljiltä, sillä odotettavissa oli majoitusvieraita. Yläkerran entisessä opettajanasunnossa oli jo lämmintä ja siihen huoneistoon odotettiin työmatkalaista vieraaksi.
Majoitustoiminta keskittyy lähinnä kesäaikaan ja talven muutamiin massatapahtumiin kylällä. Tietyt vieraat tulevat vuodesta toiseen. Ulkomaalaisista mainittiin venäläiset ja italialaiset ja markkinointiväylänä booking.com.
Tässä laajuudessa majoitustoimintaa voi pyörittää ilman aputyövoimaa, mutta toiminnan laajentaminen edellyttäisi jo ulkopuolista työvoimaa, ja sitä ei näillä näkymin ole tarkoitus palkata. Sen sijaan suunnitelmissa oli muun muassa riistaravintoa, joka toimisi etenkin miehen keittiömetaritaitojen varassa.
Rakennuksessa oli saneerattaessa ja sisutettaessa tietoisesti säilytetty "vanhan kyläkoulun henkeä". Koulurakennus oli 1910-luvulta ja lakkautettu se oli vasta 2007. Viimeiset vuosikymmenet oli kuitenkin saneerattaessa häivytetty. Esimerkiksi opettajan asunto oli toiminut viimeksi tietokoneluokkana, mutta pariskunnan koulutarinassa se oli tietoisesti  palautettu asuinkäyttöaikaan.
Talon emäntä totesi oppineensa, että asiakkaat haluavat tarinoita ja niitä heille tarjotaan.

Entinen juhlasali on pientä korvausta vastaan kyläläisten käytössä ja seillä järjestetäänkin jonkin verran kokouksia ja perhejuhlia.

Tämän koulun väelle "vanhan koulun hengen ja asun" säilyttäminen oli tärkeää ja miettiessään muita käytössä olevia kyläkouluja he totesivat, että kaikkialla koulujen uudet omistajat eivät tällä tavalla toimi. Se tuntui surettavan heitä.
Jutellessa tuli esille vanhat kyläkoulut hoivakotikäytössä. Tästä juolahti mieleeni selvittää tarkemmin, tulevaisuudessa erilaisia sosiaali- ja terveysalan lähtökohdista perustettuja kyläkoulukoteja: Mistä asukkaat tulevat? Millainen suhde asukkailla ja henkilökunnalla on kylään. Esimerkiksi päihdekuntotusyksikköinä oleville koluille väliaikaiset asukkaat - siis asiakkaat - tulevat kenties usein muualta Suomesta, koska ideaan saattaa kuulua vanhojen sosiaalisten siteiden katkaiseminen.

Muita vierailun aikana käydystä keskustelusta poimittuja ajatuksia: Naapurilla on valta maisemaan. Esimerkiksi metsänomistaja saattaa muuttaa asunnosta avautuvan maiseman aivan muuksi kuin mitä on ostettu. Samantapainen maisemakokemus tuntuu toistuvan. Se herättää skismaa kylällä.

Majoituspalvelun pitäminen tässä pienessä mittakaavassa tuntui olevan elämäntapavalinta pikemminkin kuin yritystoimintaa. Monet hauskat illat on kuulemma kesäisin istuttu ulkona yhdessä ulkolaisten vieraiden kanssa. Kansainvälisyyttä voi pitää yllä näinkin.

Marin ja minun matka jatkui varsinaiseen määränpäähämme. Se kyläkoulu sijaitsi 2 kilometrin päässä rajasta ja rajan läheisyys tulikin esille ihmisten puheissa. Tämä kyläkoulu toimii kylätalona. Sen omistaa yhdistys ja sen kunnostamieen on saatu ainakin Leader-rahaa. Taloa pidetään taloudellisesti yllä kahta asuntoa vuokraamalla. Toisessa asuu koulun entinen keittäjä ja toisessa tällä hetkellä eläkkeellä oleva rajavartija. Talo on usean naapurikylän yhteinen kokoontumispaikka. Entiset kouluriidat on nyt unohdettu. Talo on rakennettu kouluksi 1950-luvulla ja suljettu muistaakseni jo seuraavalla vuosikymmenellä. Käyttökustannuksia pienent myös se, että talossa on siirrytty maalämpöön. Kaikkiin muutoksiin on ymmärtääkseni käytetty paljon talkootyötä.

Kylätalolla on vuosien mittaan pidetty monenmoista harrastuspiiriä kansalaisopiston avulla. Meille luetelluista kursseista mieleen jäi viime keväinen fileerauskurssi ja aiempi pettuleipäkurssi. Kurssivalikoima kuulosti vuosien varrella olleen kekseliäs ja monipuolinen. Osa kursseista oli kyläläisten vetämiä.
Lisäksi taloa käytettään sukujuhlien järjestämiseen.

Rakennuksena talo on tyypillinen kouluarkkitehtuurin tuote: matala, pitkä puurakennus. Naapurikylässä on kuulemma komea tiilinen koulurakennus, jonka omistaa helsinkiläinen nainen. Talo on sisustettu komeaksi kirpputoritavaroin ja on käytössä vapaa-ajanasuntona lähinnä kesäisin.

Kylältä on matkaa keskustaan alle 30 kilometriä ja palvelut löytyvät sieltä. Kyläläiset ja kunta ovat täälläkin rakentaneet laiturin ja nuotiopaikan lähinnä rantaan kesäasukkaiden viihdykkeeksi. Itse he harrastavat luonnonvesissä ryhmävesijumppaa. Kesäasukkaat eivät kylän toimintaan osallistu, he viettävät aikansa metsissä ja rannoilla, todettiin. Silti kyläiltaan osallistui yksi mies, joka esitteli itsensä vakituiseksi vapaa-ajanasukkaaksi. Hänen virallinen vakituinen asuntonsa oli ymmärtääkseni Joensuussa.
Monen kurssin ja asian kohdalla tuntuu olevan niin, että joku aktiivisista kyläläisistä on hankkinut tarvittavat tiedot keskutan kursseilla (tai elämän varrella) ja niitä sitten käytetään ryhmissä.

Palveluiden osalta ongelmaksi koettiin se, että kunta (?) on siirtänyt jäteastian usean kymmenen kilometrin päähän. Etenkin autottomille ihmisille jätteiden kuljettaminen on ongelma.
Nyt kylälle odotetaan kuumeisesti valokuitukaapelia. Perusviesti oli tämä: se tulee tänne vasta sitten, kun kaikkialle muualle kuntaan on ensin ennätetty laittaa - jos sittenkään. Tietyt naapurikylät tuntuvat unohtuneen paikallislehden uutisistakin kokonaan.

Paikalla kyläillassa oli myös kylille palveluita kehittelevän kunnan vetämän projektin vetäjä. Tällä hetkellä projektiin osallistuu kolme kylää ja palveluvalikko kattaa niin kaupallisia palveluita kuin perinteisiä julkisia hyvinvointipalveluitakin. Kylien houkutteleminen mukaan projektiin ei tunnu olevan aivan helppoa. Tälläkään kylällä ei innostuttu: meitä on vähän ja olemme enimmäkseen eläkeläisiä.

Joensuusta kertyi kilometrejä kylälle 100.

Tänä aamuna soitin Aaro Piipposelle. Hän piti aiemmin Kiihtelysvaarassa yllä asuntopörssiä, jossa maaseudun autioituneiden talojen myyjät ja ostajat kohtasivat. Hän innostui selvästi tästä kyläkouluprojektistamme ja lupasi selvittää Joensuun osalta koulujen nykyisen käytön. Joensuuhunhan kuuluu "kantakaupungin" lisäksi nykyisin entiset Kiihtelysvaaran, Tuupovaaran, Pyhäselä ja Enon kunnat. Kaikki harvaanasuttuja maaseutukuntia aiemmin vanhan maaseutupoliittisen luokituksen mukaan.

Jospa uksia ei panna kokonaan kiinni

Terttu Haantie tutki kasvatustieteen väitöskirjassaan "Kun ukset kiinni pantihin"  kyläkoulujen lakkauttamista Pohjois-Lapissa (Sodankylä, Inari, Utsjoki) ja Tunturi-Lapissa (Kittilä, Muonio, Enontekiö).  Haantie korostaa menetyksiä, joka ei ole meidän tulevan kyläkoulututkimuksemme näkökulma. Silti hänen huomionsa kyläkoulun erilaisista merkityksistä kannattaa muistaa. Se on ollut oppimisen ja opettamisen tila ja lasten välisten sosiaalisten suhteiden tila. Tuohon voisi lisätä, että se on myös usein ollut samaa kyläkoulua käyneiden sukupolvien yhteisten muistojen ja kokemusten jakamisen tila.

Sen merkitys yhteisön näkökulmasta on huomattavasti laajempi: erilaisten juhlien kautta se on yhdistänyt kyläläisiä ja se on kannatellut paikallista kulttuuriperintöä.  Koulu on tarjonnut fyysisen tilan kyläläisten kokoontumiseen. Ylipäänsä paljon paikallista osallistumista on monilla maaseutukylillä tapahtunut juuri koululla. Lisäyksenä totean, että koulu on ollut kylän symboli ja kyläidentiteetin rakentaja.

Kun koulu lakkaa olemasta kouluna, yhteisön kannalta ei ole yhdentekevää, mikä sen uusi käyttötarkoitus on. Muun muassa tämähän meitä nyt kiinnostaa.

Haantie hahmottelee koulun uutta elämää nimenomaan kyläläisten toiminnan ja osallistumisen tilana. Hän maalailee monitoimintakeskusmallin. Ex-kouluvoi toimia tilana muun muassa etäopetukselle, päivähoidolle, vanhustyölle. Se voi olla tila kansalaisopiston ja muulle harrastustoiminnalle, samoin leirikeskustoiminnalle. Siellä saattaisi olla avoinna kunnan yleisten palveluiden toimipiste.

Haantien kyläkoulun uuden elämän malli perustuu vahvasti juuri hyvinvointipalveluiden paikallisen toteuttamisen varaan ja antaa siis yhden vastauksen "missän" kysymykseen - eli missä palvelut toteutetaan. Siihen, kuka palvelut tuottaa ja kuka ne maksaa hän ei puutu.

Lopuksi pieni kurkistus väitöskirjan fokukseen, lakkauttamiseen kyläläisten näkökulmasta. Kyläläisten tunnereaktiot etenevät vihasta, surusta ja luopumisesta sopeutumiseen. Joko "meidän tutkimuskylillämme" on sopeuduttu uuteen tilanteeseen ja osataan nähdä koulun nykyisiä merkityksiä menneiden lisäksi?

Lähde: Haantie, Terttu (2013) Kun ukset kiinni pantihin. Kasvatustieteen väitöskirja, Lapin yliopisto.

Metodeista

Tänä aamuna kuultua ja luettua: Radiohaastattelussa ilveksiä ikänsä kuvanneelta/tutkineelta "ilvesmieheltä" kysyttiin, mitä hän vielä haluaa ilveksistä tietää. Hän vastasi tähän tapaan: Olen jo aikoja sitten lakannut ajattelemasa, mitä MINÄ niistä haluan tietää. Odotan, mitä ne vielä haluavat minulle kertoa. - Jotenkin tästä lähtökohdasta minäkin toivoisin osaavani tutkimuksessa lähestyä sekä rakennuksia että ihmisiä.

Katri taas totesi, että arkeologit aloittavat tutkimuksen eristämällä nauhoin jonkun pienen alueen. Kvale on kutsunut sitä haastattelututkimuksessa kaivamisen metodiksi. Minä olen yleensä aloittanut vaeltelemalla. Niin nytkin: vaellellaan Suomen maaseudulla ja mietitään kulkiessa perustellen, mistä on viisasta tarkemmin kaivaa.

Koulu numero yksi - Karhuvaaran koulu

"Kyläkoulujen uusi elämä" -projekti polkaistaan virallisesti käyntiin ensi kuussa. Otin varaslähdön eilisellä kyläkouluvisiitillä itärajan suuntaan. Tietä pitkin Joensuusta on tälle ex-kyläkoululle matkaa vajaa sata kilometriä. Alkupuolisko matkasta oli maaliskuun ensimmäisenä päivänä sulaa asfalttia, neljännes hieman jäistä asfalttia, sitten jäistä päätietä. Viimeiset kymmenen kilometriä uraista, jäistä, mutkaista ja mäkistä kylätietä. Sen jälkeen olin perillä sinisiksi maalattujen koulurakennusten luona.
Koulu sijaitsee vaaran päällä, ja kun kunta on hakannut metsiään, näkee pihasta kuuden kilometrin päähän. Vaarat siinsivät sinisinä ja aurinko tervehti.
Kylällä on viisi vakituista asukasta, heistäkin kolme tekee muuttoa kuntakeskukseen. Sen jälkeen kyläkoulun isännän ja emännän lähimpään naapuriin on matkaa 10 kilometriä. Vapaa-ajanasukkaita kylällä tietysti on. Kylätieltä lähti useampaankin pihaan aurattu tie. Usein kyse on entisestä kotipihasta, jossa käydään talvellakin.

Aivan kyläkoulun vieressä on entinen terveystalo tyhjillään. Kaikki palvelut sijaitsevat kuntakeskuksessa noin 30 kilometrin päässä. Kyläkoulun pariskunta asioi siellä omalla autollaan, joten heidän käytettävissään ovat kaikki ne palvelut, jotka taajamasta löytyy.

Koulun historia on lyhyt: Koulurakennus ja oppilasasuntola rakennettiin 1950-luvun alussa ja koulu lakkautettiin jo reilun kymmenen vuoden perästä. Se oli ollut jonkun aikaa tyhjillään, kunnes nykyiset asukkaat ostivat sen 1970-luvulla. Tuossa vaiheessa koululla ja kylässä ei vielä ollut sähköjä. Pariskunnan lapset kasvoivat koululla "kouluikään", mutta jossain vaiheessa perhe muutti kaupunkiin. Vanhemmat palasivat kuitenkin asumaan koululle vakituisesti. He asuvat oppilasasuntolassa. Talvisaikaan käytössä on lähinnä iso tupa ja makuuhuone.

He ovat lakkaamatta peruskorjanneet ja saneeranneet taloa - kuitenkin alkuperäisen rakennuksen henkeä kunnioittaen. Asuminen sinänsä onkin iso osa arkea.  JOnkin aikaa sitten he harvensivat koulunsa metsää ja talvi meni savotassa polttopuita hankkiessa. Kun tutustuin heihin muutama vuosi sitten, oli meneillään kattoremontti. Koulu on kaunis ja hyvinpidetyn oloinen niin sisältä kuin ulkoakin.

Muistelimme televisiossa muutama vuosi sitten esitettyä dokumenttia sokeasta Vennisestä (?). Hänen positiivinen elämänasenteensa, elämäntapansa ja halunsa ratkaista ongelmat viehättävät meitä kaikkia. Mielestäni ex-koulun pariskunnan elämänasenteessa on jotain samaa. Itse-tekeminen, tiedon hankkiminen ratkaisujen löytämiseksi, oivaltaminen, uteliaisuus ja kiinnostus kaiketa - näin heitä luonnehtisin. Tällä asenteella maaseudulla pärjää aika pitkälle etenkin, kun molemmilla on elämän varrelta hiljaista tietoa monista selviytymisen kannalta oleellisista asioista.

Kävimme lumikenkäilemässä läheisellä järvellä. Kunta huoltaa siellä olevaa laavua, toimittaa sinne polttopuut. Olimme juuri sytyttäneet tulet makkaranpaistoa varten, kun paikalle suhautteli lumikengillään kamera kaulassa kaikille tuntematon mies. Hän kertoi, että hänellä on useinkin tapana käydä tälläkin laavulla. Lintuja varten roikkuvat talit olivat hänen aiemmin tuomiaan. (Lintuja pyrähtelikin puissa runsaasti, oli hömö-, tali- ja töyhtötinttejä. Korpit raakkuivat jossain etäämmällä.) Hän asuu taajamassa, mutta on kotoisin toiselta saman kunnan kylältä.
Minä kysyin tietysti heti, missä käytössä hänen entinen kyläkoulunsa on. Hän kertoi, että eräyrityksen käytössä. Sinne sitten tuonnempana.
Oivallus: Yksi julkinen hyvinvointipalvelu kylällä on - nimittäin kunnan huolehtima laavu. Sitä käyttävät sekä kyläläiset että muut. Kuten Rannikko on todennut: maaseudusta on tullut kaupunkilaisten ja muiden turistien vapaa-ajan tila.

p.s. Koulu numero yksi muistuttaa naapurimme Neuvostoliiton tapaa nimetä koulujaan. Meillähän kyläkoulut oli nimetty paikan mukaan, Itä-Suomessa usein nimeen liittyi sana "vaara". Okoon tämä kuvaamani koulu vaikka "Karhuvaaran koulu"