Koulu numero yksi - Karhuvaaran koulu

"Kyläkoulujen uusi elämä" -projekti polkaistaan virallisesti käyntiin ensi kuussa. Otin varaslähdön eilisellä kyläkouluvisiitillä itärajan suuntaan. Tietä pitkin Joensuusta on tälle ex-kyläkoululle matkaa vajaa sata kilometriä. Alkupuolisko matkasta oli maaliskuun ensimmäisenä päivänä sulaa asfalttia, neljännes hieman jäistä asfalttia, sitten jäistä päätietä. Viimeiset kymmenen kilometriä uraista, jäistä, mutkaista ja mäkistä kylätietä. Sen jälkeen olin perillä sinisiksi maalattujen koulurakennusten luona.
Koulu sijaitsee vaaran päällä, ja kun kunta on hakannut metsiään, näkee pihasta kuuden kilometrin päähän. Vaarat siinsivät sinisinä ja aurinko tervehti.
Kylällä on viisi vakituista asukasta, heistäkin kolme tekee muuttoa kuntakeskukseen. Sen jälkeen kyläkoulun isännän ja emännän lähimpään naapuriin on matkaa 10 kilometriä. Vapaa-ajanasukkaita kylällä tietysti on. Kylätieltä lähti useampaankin pihaan aurattu tie. Usein kyse on entisestä kotipihasta, jossa käydään talvellakin.

Aivan kyläkoulun vieressä on entinen terveystalo tyhjillään. Kaikki palvelut sijaitsevat kuntakeskuksessa noin 30 kilometrin päässä. Kyläkoulun pariskunta asioi siellä omalla autollaan, joten heidän käytettävissään ovat kaikki ne palvelut, jotka taajamasta löytyy.

Koulun historia on lyhyt: Koulurakennus ja oppilasasuntola rakennettiin 1950-luvun alussa ja koulu lakkautettiin jo reilun kymmenen vuoden perästä. Se oli ollut jonkun aikaa tyhjillään, kunnes nykyiset asukkaat ostivat sen 1970-luvulla. Tuossa vaiheessa koululla ja kylässä ei vielä ollut sähköjä. Pariskunnan lapset kasvoivat koululla "kouluikään", mutta jossain vaiheessa perhe muutti kaupunkiin. Vanhemmat palasivat kuitenkin asumaan koululle vakituisesti. He asuvat oppilasasuntolassa. Talvisaikaan käytössä on lähinnä iso tupa ja makuuhuone.

He ovat lakkaamatta peruskorjanneet ja saneeranneet taloa - kuitenkin alkuperäisen rakennuksen henkeä kunnioittaen. Asuminen sinänsä onkin iso osa arkea.  JOnkin aikaa sitten he harvensivat koulunsa metsää ja talvi meni savotassa polttopuita hankkiessa. Kun tutustuin heihin muutama vuosi sitten, oli meneillään kattoremontti. Koulu on kaunis ja hyvinpidetyn oloinen niin sisältä kuin ulkoakin.

Muistelimme televisiossa muutama vuosi sitten esitettyä dokumenttia sokeasta Vennisestä (?). Hänen positiivinen elämänasenteensa, elämäntapansa ja halunsa ratkaista ongelmat viehättävät meitä kaikkia. Mielestäni ex-koulun pariskunnan elämänasenteessa on jotain samaa. Itse-tekeminen, tiedon hankkiminen ratkaisujen löytämiseksi, oivaltaminen, uteliaisuus ja kiinnostus kaiketa - näin heitä luonnehtisin. Tällä asenteella maaseudulla pärjää aika pitkälle etenkin, kun molemmilla on elämän varrelta hiljaista tietoa monista selviytymisen kannalta oleellisista asioista.

Kävimme lumikenkäilemässä läheisellä järvellä. Kunta huoltaa siellä olevaa laavua, toimittaa sinne polttopuut. Olimme juuri sytyttäneet tulet makkaranpaistoa varten, kun paikalle suhautteli lumikengillään kamera kaulassa kaikille tuntematon mies. Hän kertoi, että hänellä on useinkin tapana käydä tälläkin laavulla. Lintuja varten roikkuvat talit olivat hänen aiemmin tuomiaan. (Lintuja pyrähtelikin puissa runsaasti, oli hömö-, tali- ja töyhtötinttejä. Korpit raakkuivat jossain etäämmällä.) Hän asuu taajamassa, mutta on kotoisin toiselta saman kunnan kylältä.
Minä kysyin tietysti heti, missä käytössä hänen entinen kyläkoulunsa on. Hän kertoi, että eräyrityksen käytössä. Sinne sitten tuonnempana.
Oivallus: Yksi julkinen hyvinvointipalvelu kylällä on - nimittäin kunnan huolehtima laavu. Sitä käyttävät sekä kyläläiset että muut. Kuten Rannikko on todennut: maaseudusta on tullut kaupunkilaisten ja muiden turistien vapaa-ajan tila.

p.s. Koulu numero yksi muistuttaa naapurimme Neuvostoliiton tapaa nimetä koulujaan. Meillähän kyläkoulut oli nimetty paikan mukaan, Itä-Suomessa usein nimeen liittyi sana "vaara". Okoon tämä kuvaamani koulu vaikka "Karhuvaaran koulu"