Tansanian ääni- ja tuoksumaisemia

Joulun aluspäivät vietin napapiirin pohjoispuolella kaamoksessa Ylläksellä. Ennen vuoden vaihdetta siirryin päiväntasaajan eteläpuolelle Tansaniaan. Afrikassa reilun kahden viikon aikana nähty, kuultu ja koettu ei hetkessä jäsenny. Täyteläisyys, hämmennys ja runsaus sopivat kuvaamaan eilen kotiutuneen tunnelmia.

Kilimanjaron vähäiset lumet näin vain lentokoneesta, mutta matkalla Dar Es Salaamista Iringaan muuttui maisema moneen kertaan. Kuljimme läpi Intian valtameren palmurantojen, savannin ja ohi Morogoron vuoriston. Tie Iringaan kulkee yhden Tansanian kansallispuiston läpi, joten matkalla bongasimme ensimmäiset kirahvit ja seeprat. Yöaikaan ajajalla on riski kolaroida norsun tai virtahevon kanssa.

Iringaan Darista menevä tie jatkuu Cape Towniin ja on tiuhaan liikennöity. Rajan yli valoisan aikaan pyrkivät bussit ohittivat Matin pienen maasturin mitä jyrkemmissä mutkissa. Hivelevän maiseman ihailu meinasikin tuon tuosta kääntyä ajokäyttäytymisen kauhisteluksi. Iringan kaupunki sijaisee Etelä-Tansanian vuoristossa, joten serpentiinitiekin täytyi kestää.

Nyt ensimmäiseksi tuli kirjoitettua matkan ahdistavin kokemus - liikennekäyttäytyminen. Yksi monista hienoista kokemuksista liittyy aamujen äänimaisemiin. Pari ensimmäistä päivää vietimme luksuselämää pienessä Intian valtameren saaressa rantalomakohteessa. Samalla tavoin kuin päivän valo muuttui nopeasti yön mustaksi, samalla tavoin valo palasi aamuisin. Oli hienoa herätä aaltojen kohinaan seinättömässä bungalowissa aivan valtameren rannalla.

Matin kotona Iringassa herättivät rukouskutsut, naapurin vartiokoirien haukut ja kukon kiekaukset, naapurin kodinhoitajan väkevä laulu. Matti asuu muureilla ympäröidyn paritalon puolikkaassa aivan kaupungin keskustassa. Tiellä käyskentelevät lehmät, kanat ja vuohet.

Illembulan sairaalan äänimaisemasta jäi päällimmäiseksi mieleen orpolan lasten mekastus, ilo ja itku. Visuaalisin muisto liittyy sairaalan potilaiden omaisten alueeseen. Monista ruuanlaittoon sytytetyistä avotulista nousevan vahvan savun keskellä omaisilleen ruokaa laittavat naiset liikkuivat kirkkaanvärisissä puvuissaan.

Ruahan kansallispuiston bungalowissa herättivät linnut. Emme kuulleet leijonan karjaisuja eikä norsu syönyt majan olkikattoa - kumpikaan ei ole mikään tavaton kokemus Ruahassa. Norsun ulosteen ja leijonan haju tulivat tutuiksi. Aamun heräämisemme palkittiin, sillä saimme katsoa kahden metrin päästä leijonalaumaa syömässä hyvin tuoretta norsu(lapsen) lihaa.

Matkan lopuksi Sansibarin saarella kuunneltiin taas valtamerta. Sansibar on maustesaari. Maustematkalla haistelimme ja maistelimme tuttuja ja tuntemattomiakin mausteita kasvuvaiheessaan mausteplantaasilla.

Tumainin yliopisto, Illembulan orpola ja lastenlääkäri Leena Pasanen sekä Neema - vammaisten käsityökeskus, myymälä ja niiden yhteydessä sijaitseva kuurojen pitämä ravintola - tarvitsevat jokainen oman lukunsa.

Matin sanoja lainaten: On se kumma jos meillä länkkäreillä valkonaamoilla ei ole Afrikasta muuta opittavaa kuin hymyileminen. Tötö kliseetähän usein toistellaan: "Kyllä me suomalaiset voitaisiin ottaa oppia tästä iloisuudesta." Mie opin kahdessa viikossa enemmän kuin pystyn äkkiseltään vastaanottamaan.