Harvaan palveltu maaseutu

Tein mielestäni hyvän oivalluksen KUMIKOn otsikon ja näkökulman suhteen. Työnimenä olkoo nyt
"Harvaan palveltu maaseutu".
Idean tavoittaakseen täytyy ehkä tietää jotain maaseutupolitiikasta. Siinähän pitkään on toiminut (nyt jo vähän taka-alalle jäänyt) jako kaupunkien läheinen - ydin - harvaanasuttu maaseutu.
Mehän tutkimme harvaanasuttua ja ydinmaaseutua hyvinvointi(palveluiden) näkökulmasta. Siksi asumisen sijaan voikin lähtökohdaksi ottaa palvelut: palveluverkko harvenee, joten eikö harvaan palveltu maaseutu ole hyvä kielellinen leikki ja näkökulma?

Kumiko-muistiinpano

Olen nyt lukenut systemaattisesti Ville Pöysän puhelinhaastatteluista tekemät muistiinpanot ja yhdistellyt niitä omiin kenttähavaintoihini. Jonkinlainen käsikirjoitusversio on kasassa (= teemat päätetty ja teemojen alle koottu näkökulmia.) Kyllä tästä artikkeli tai kirjan luku (tai molemmat) syntyy.

Muistutukseksi itselleni kirjoitan tähän: Ville pyysi kaikkia haastateltavia mainitsemaan esimerkkejä kyläkoulujen onnistuneesta "jatkokäytöstä". Jatkossa kannattaisi omana kysymyksenään analysoida nämä vastaukset: millaisia onnistumisia esitetään ja miksi niitä pidetään onnistumisina (perustelut).

Nyt nuotit nippuun ja pakkaamaan. Huomenna on kotiinlähtö ja kymmenen tunnin bussimatka edessä. Käsikirjoitus saa nyt jäädä muutamaksi viikoksi muhimaan muiden töiden taakse. Helmikuussa palaan siihen ja hyvässä lykyssä saan sen jo kondikseen. Monta muuta teemaa on vielä hajallaan - totta kai tässä vaiheessa.

p.s. jatkorahoitus hankkeelle on myönnetty, hieman budjettia on leikattu. Suunnitelmaa vähän viilaten edetään.

Anna

"Ja Nevan kaupunki,
metropoli maijasteettinen,
lokaan lankesi, ylpeytensä unohti
ja kuin huora humalainen itseänsä tarjosi,
kenelle, tuskin muistaen..."

Annelin Heliön suomentama Anna Ahmatovan runo  Pietari-Leningradista, kaupungista, jossa Anna Ahmatova eli Neuvosto-Venäjän suurten mullistusten aikana.
Kävin Ahmatovan kotimuseossa Fontankan talossa (nimi tulee siitä, että se sijaitsee Fontankan kanavan varrella). Tämä helmi löytyy aivan Nevski prospektin kainalosta, kävelymatkan päässä majapaikastani. Sain kierrostani varten laitteen, jonka nimeä en tiedä, mutta se korvalla saattoi Ahmatovan (ja monen muun ihmisen yhteisessä)  asunnossa liikkua englantilaisen oppaan kanssa. (Sellainen olisi saattanut olla suomeksikin, jos olisin älynnyt kysyä.)


Palatsin piharakennuksessa, kerrostalon kolmannessa kerroksessa oli Ahmatovan "kotiovi".

Siinä ei suinkaan lue Ahmatova vaan Punin - jonka kanssa (ja yhdessä Punin vaimon sekä tyttären  kanssa) Anna eli avoliitossa Venäjän suurten mullisusten vuodet, jotka mullistivat ja mursivat myös yksittäisten ihmisten elämät. Tässä talossa Anna vietti miltei kolmekymmentä vuotta elämästään

Kylppärin ikkuna avautuu käytävää ja siitä näkee asunnon ovelle. Kerrotaan, että lapset nostettiin kurkistamaan ikkunasta, kuka ovikelloa soittaa. Etenkään öiset vieraat eivät olleet terveulleita - sillä heillä oli tapana suorittaa "kotietsintä" - ja viedä joku asukkaista mennessään.

Asuntopula oli silloinkin kova ja kommunismin aikaan asunnot muutettiin kommunalkoiksi. Tässä kommunalkan käytävä, sen päässä asukkaiden yhteinen keittiö - jonne (koneoppaani mukaan) kokoonnuttiin puhumaan hiljaa. Hiljaa puhuminen ei auttanut, sillä ovelle koputeltiin - ja koputtelijat veivät Puninin. Myös Annan poika hänen edellisestä avioliitostaan pidätettiin.

1930-luvulla sekä Annan poika Lev Gumiljov että avomiehensä Punin pidätettiin usempaan otteeseen. Anna vetosi Stalinin. Kerran se taisi auttaa, mutta seuraavat pidätykset  johtivat vankilaan ja työleireille.Äiti odotteli poikansa kuolemantuomiota. Myöhemmin Lev kuitenkin vapautettiin - hänestä tuli historiantutija, maantieteilijä ja etnografi.

Anna eli hirveitä vuosia tämän maan historiassa. Kuitenkin siellä kulkiessani mietin, katsonko  varmasti historiaan - vai katsonko peiliin - omaan aikaani.

Annan sukunimi Ahmatova on muuten tataarinimi. Noihin(kin) aikoihin Veäjällä(kin) suhtauduttiin varauksellisesti vähemmistöihin.

Ennen vaikeita vuosia 1910- luvulla kokeilevat ja uutta suuntaa etsivät  taiteilijat tapasivat Pietarisa Kulkukoira-nimisessä Kabareeravintolassa. Ravintola on nyt herätetty henkiin taidekahvilana.

Kävin siellä minäkin.
Blogin tiedot ovat pitkälti peräisin - eivät koneoppaaltani vaan -  Anneli Heliön Fb-ssä pitämältä sivulta Anna Ahmatovan aika ja runous. Hän postaa siellä Ahmatovan runoja ja elämäkertaa. On tutkinut aihetta. Hienot sivut, suosittelen.

Hieno museo, suosittelen. Ajattelemisen aihetta antaa Anna. Samanaikaisesti luen tähän omaan aikaani sijoittuvaa romaania "He eivät tiedä mitä he tekevät". Kyllä, se tämän vuoden Finlandia-voittaja. Ostin matkalukemiseksi, kun oli sähköisenä kovasti edullinen (18 euroa). Yli 700 -sivuisessa romaanissa ei jää paljon sivulle hintaa...Tällä hetkellä sanoisin, että olen ymmälläni. Mutta hyvä kirja se on. Palaan asiaan.

Pieni turistipäivitys Pietarista

Lämpötilan äkkilasku miinus viidestätoista plussalle merkitsee talvikenkäilijälle märkiä varpaita. Onneksi joulupukki toi tusinan merinovillaisia nilkkasukkia (kiitos tonttupoika Ollille, joka lahjoittelee vain käyttötavaroita). Huippuhyvät - eivät tunnu märiltä vaikka olisivat.
Yllättävän nopeasti lumen ja jään sulettua lätäköt katosivat keskustan kaduilta. Muutama turistivinkki: Singerin kahvila Kazanin kirkkoa vastapäätä olevan kirjakaupan toisessa kerroksessa (muinoin Singerille kuuluneessa talossa, maapallologo talon katolla on hyvä maamerkki) on viihtyisä turistipyydys. Kazanin kirkon takana ravintolassa Mama..jotain saa hyvää gruusialaista ruokaa. Myös Idiot (Dostojevskin hengessä) Moikan rantakadun varrella on mainio ruokapaikka. Kaikissa kolmessa osataan englantia.

Bussilipun voi ostaa bussista, jossa on rahastaja. Kertalippu maksaa 28 ruplaa. Metrossa voi yhdellä 28 ruplan poletilla ajaa niin kauan kuin lystää kunhan ei välillä nouse maanpinnalle (sieltä to-del-la alhaalta.)

Teatralnaja kassoja on miltei kaikissa metron ulostuloauloissa ja niistä voi ostaa lippuja erilaisiin kulttuuririentoihin. Minä ostin uuden vuoden päivänä kolmelle lipun "jonnekin". Se joku oli jazz-konsertti Nevskiyen poikkikadulla Mihailovskajalla Filharmonian talossa. Paljon hassumpaankin arpa olisi voinut osua. Osoittautui että Filharmonian talossa Mihailovskajalla on mukava teatterikahvio ja sieltäkin voi ostaa lippuja.

Sataa. Vettä. Ei haittaa, kun on kaupungissa, joka on pullollaan viihtyisiä kahviloita. Teetä on tullut juotua litratolkulla - samoin seljanka- tahi borshkeittoa. Ei tämä metropolin ydinkeskusta tosin lainkaan halpa paikka ole. Pelmeneitä voisi itsekin opetella laittamaan - kunhan ensin oppisi käyttämään tuota huoneiston induktioliettä. Kotiin ostin juuri vanhakantaisen neljän levyn hellan, jossa on turva-ajastin (siis dementiakello). Joten elän kotona aivan eri aikakaudella.