Tansanian tuomisina uusi tutkimuskohde

Tammikuiselta Tansanianmatkalta tarttui mukaan kaksi aiheistoa, joita haluttaisi penkoa tutkimukseksi asti. Molemmat liittyvät länkkäreiden Tansaniassa tekemään vapaaehtoistyöhön. Iringan vuoristokaupungissa sijaitsee uudehkossa, kauniissa keltaisessa kaksikerroksisessa talossa Neema craft, www.neemacrafts.com, vammaisten työ- ja palvelukeskus. Sen toiminnan käynnistäminen ja kehittäminen perustuu pitkälti vapaaehtoistyöhön,pääosassa britit. Illembulan lähetyssairaalassa puolestaan on työskennellyt yli 30 vuotta suomalainen lastenlääkäri Leena Pasanen. Siellä tapasin liudan suomalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Neema craftin työpajoissa Iringan ympäristön vammaiset ihmiset tekevät kierrätysmateriaaleista käsityönä mitä moninaisempia upeita käyttö- ja koriste-esineitä. Ravintolaa pyörittävät kuulovammaiset, ja siksi tilaussysteemi on hieman erikoinen. Ruoka on hyvää ja ympäristö viihtyisä. Myymälässä myydään käsityökeskuksen tuotteita. Myös kuntoutustoimintaa on. Pitkään pähkäilin tutustumista tähän kokonaisuuteen ihan tutkimusmielessä. Päädyin lopulta toiseen ilmiöön, suomalaisten vapaaehtoistyönä tekemään hoivatyöhön Afrikassa. Lähtökohtanani on feministisessä tutkimuksessa tällä hetkellä hyvinkin muodikas globalin hoivan teema. Tutkimuskeskustelu liikkuu lähinnä kehittyvistä maista vauraisiin maihin kotitaloustyöhön tulevien naisten ympärillä. Yritän avata aivan toisenlaista kulmaa tematiikkaan. Illembulan orpolassa työskenteli tammikuussa vapaaehtoisina yksi vapaaehtoistyössä olleen lääkärin vaimo ja kaksi lomamatkalla ollut naista. Myös suomalainen lastenlääkäri työskenteli osan päivää orpolassa arkisessa ei-ammatillisessa hoivatyössä; vaihtoi vaippoja, piti sylissä, kävelytti, ulkoilutti alle kolmevuotiaita orpolan lapsia. Vapaaehtoisten hoivatyöläisten ikä vaihteli 25-70 vuoden välillä. Haastattelin heidät kaikki ex-temporee ja jo tämä pieni satunnainen 'otos' osoitti, että liikkellä ollaan monenlaisella mielellä. Olen kevään mittaan aina joutessani selvitellyt niitä organisaatioita, joiden kautta vapaaehtoistyöhön Afrikkaan Suomesta mennään. Osa menee suoraan henkilökohtaisilla suhteilla. Lisäksi olen lumipallomenetelmällä alkanut kerätä ihmisten kertomuksia sähköpostitse. Toistaiseksi kiinnostaa tämä ilmiö eikä varsinaista tutkimuskysymystä ole. Pikemminkin kysyn, mistä kaikesta tässä oikein on kyse. Toivon saavani monipuolisen aineiston aiheesta. Samalla olen löytänyt yhden tavan pitää elossa herännyttä kiinnostustani tuohon maanosaan. Seuraavaa matkaa jo suunnittelen. En osaa päättää, menenkö jo tuttuun vai etsinkö uuden maan ja kohteen.