Jälki kirjallisuudessa ja muita jälkiä

Kesä on hurahtanut kennelin pentublogia päivtellessä. Pikkuhiljaa olen palannut pentujen seasta ihmisten arkeen. Jokasyksyinen kirjallisuustapahtuma Joensuussa tuli taas istuttua alusta loppuun, kaikki kolme päivää. Monenmoista jäi mieleen ja mietityttämään. Päällimmäiseksi jäi Taisto Reimaluodon monologi Saarikosken runoista, "Hämärän tanssi". Sellaista intensiteettiä ihailen ja se tulkinnan voima! Reimaluodon tunneilmaisu kosketti niin kovasti, että vaikka en sanojen tasolla aina perässä pysynyt, oma tunnerekisterini oli käytössä laidasta laitaan. Naurusta kyyneliin kuljin. Kuvittelen, että se oli lahjakkaan näyttelijän eläytyminen ja tulkinta, joka veti mukaansa ja välittyi. Mahtavaa.

Myös Ukrin järjestämä tuoreen runon tapahtuma päivien aikana oli iloinen yllätys. "Nuoret" miehet (minun näkökulmastani nuoret Lassi Hyvärinen, Raino Harinen, Miika Nuutinen) esittivät runojaan.  Hauskaa oli huomata, että maalaisteema oli esillä niissäkin runoissa - nimenomaan tuoreista näkökulmista ja nykyisenään.

Aki Ollikaisen kirja "Nälkävuosi" täytyy lukea. Katja Ketun "Kätilön" olen lukenutkin. Molemmat kirjailijat olivat paikalla. Heillä on molemmilla vankka yhteiskunnallishistoriallinen ote aiheisiinsa.  Juontaja Matti Mäkelä vihjaisi, että heillä on tutkijan ote työhönsä. Samaa ajattelin, etenkin Ketun kohdalla.

Nyt apurahahakemuksia väsäämään.