Kokeilua jäsennyksiksi

No niin, nyt siis käännetään ajatukset ydinongelmien ja - ilmiöiden hahmottamiseen, tutkimustehtäviin, näkökulmien rajaukseen, käsitteellisten tarkastelukulmien etsimiseen.

Etnografisen tutkimuksen yksi tulos tulisi olla ilmiön uudenlainen käsitteellinen jäsentäminen. Analyysin on tarkoitus siis päätyä muun muassa tähän. Jokunen jäsennys joistakin ilmiön ulottuvuuksista pyörii mielen päällä. (Yöllä näin unta, että rämmin Kaverin kanssa iltahämärissä jonkinlaisella polulla ja päädyin johonkin rakennukseen, jossa nainen totesi, että mitä te näitä kouluja tutkitte, ne ovat kaikki samanlaisia, tiedän, kun olen ollut niissä töissä eri puolilla Suomea. Minä siihen, että eihän me KOULUJA saati opetusta tutkita.)

Nyt niitä jäsennyskokeiluja (jotka eivät ehkä edes toimi):
Totunnaisen ja tämönhetkisen ristiriita. Osa paikallisista ihmisistä tuntee haikeutta ja tyytymättömyyttä, koska vertaavat entiseen ja totuttuun. On eri asia, jos tulee muualta tietoisena nykyisestä ja valitsee sen.
Läsnäolon ja poissaolon yhtäaikaisuus: jotain ei paikkaa pitkään asuneille ole enää olemassa objektiivisesti, mutta kokemuksellisesti on. Läsnäolo ja poissaolo ovat yhtäaikaisia sen kautta "mitä pitäisi olla", "mitä oli" ja "mitä voisi olla" ja "mitä on". Amputoinnin jälkeen jalka on olemassa vain omana kokemuksena (vai onko?)
Jokaisen mennyt on aina mukana uudessa tilanteessa.
Jokaisella sukupolvella on omat aikaansaannoksensa.

Nyt ajattelen, että "koulu" olisi yksi paikallinen kulttuurinen ja yhteiskuntapoliittinen paikallinen konteksti. Koulurakennus on fyysinen tila, jolla on fyysinen sijainti - ja sosiaalinen tila, ahdillisesti risteysasema, jossa erilaiset kohtaavat - tai eivät kohtaa. Aiemmat kokemukset tilasta ovat oleellisia kohtaamisissa ja tulkinnoissa.

Kyläkoulut kierretty - entä sitten

Kunnan eteläpään kylät tuli eilen kierrettyä, 120 km, reilu 4 tuntia ja viisi koulua (yksi naapurikunnan puolella). Tähän reittiin taisi mahtua ääripäät - ainakin, jos rakennusten kunnosta puhutaan: oli vimpan päälle perinteitä kunnioittaen entisöidyt koulurakennukset ja koko pihapiiri (sitä monista koulunpihoista tuttua pientä, punaista hirsisaunaa myöten). Ja toisena ääripäänä sitten pusikon ja vesakon keskellä lahonnut lautakasa, jota emme ilman paikalle sattunutta kyläläistä isäntää olisi löytäneet. Rakennus itsessään on purettu pois, mutta rippeet on jätetty niille sijoilleen. Hirret elävät uutta elämäänsä jossain länsirannikolla.

Pystyyn jääneessä ruokalakeittola-rakennuksessa lahot portaat, ovi auki, ikkunat rikki ja keittiökoneet ruostuneet paikoilleen.

Eilisen kouluista yksi oli kolmen sukupolven vakituisena asuntona. Pihapiirissä ravihevosia ja koulurakennuksessa myös isännän LVI-yrityksen toimisto. Toinenkin koulu oli asuinkäytössä: siinä sijaitsee lastensuojelulaitos. Kolme pystyssä olevaa koulurakennusta ulkorakennuksineen olivat kaikki huolella hoidetun oloisia.

Mutta nyt on kyläkoulujenkiertelykiintiö täynnä tällä erää. Siltä osin ja muutenkin täytyy ryhtyä tekemään välitilinpäätöstä eli pohtimaan, mitä tutkimusmielessä on kaikesta viiden kuukauden aikana tehdystä jäänyt käteen: mitä olemme löytäneet, miten löytämäämme analysoimme ja miten tästä keväällä edetään.

Siirryn siis kohta kentältä kammioon keskustelemaan kirjallisuuden kanssa. Kirjoittanuthan olen nytkin, sillä etnografisessa tutkimuksessa kirjoittaminen on keskeinen osa tutkimusprosessia. Se on yksi menetelmä, ei pelkkä raportointitekniikka. Tänään kuitenkin vielä haastattelu.

Koulukierroksella

Satoi, kun läksimme ekaluokkalaisen kanssa kotioveltaan risteykseen odottamaan bussia. (Neljäsluokkalainen oli sairas.). Muuten tyhjän bussin takapenkki oli kolmen teini-ikäisen tytön käytössä, näitä pieniä koululaisia astui autoon matkan varrelta neljä, isompia enemmän. Matka koululle kesti 45 minuuttia.  Paluumatkan bussi kiertelee kuulemma enemmän.

Jatkoin nuoruuden kaverin kyydissä kyläkoulujen etsintäkierrokselle. 130 kilometrin matkalle mahtui yhdeksän entistä koulurakennusta, aikaa rundiin meni kuusi tuntia. Otin jokaisesta rakennuksesta valokuvia sekö tein erilliset muistiinpanot. Tähän lyhyt pika-analyysi: rakennuksista kaksi oli hyvin käyttämättömän näköisiä, toiseen ei päässyt autolla pihaan, muutama oli vapaa-ajan käytössä ja kahdessa asuttiin ympärivuotisesti. Jonkinlainen asuinkäyttö siis käyttötarkoituksena, yksi kansalaisopiston kudontapiirin tilana.

Yhdessä paikassa tapasimme asukkaat, toisessa tulisijoja kunnostavan muurarin, kolmen kohdalla lähistöllä liikkuneen ihmisen. Yksi ei tiennyt, kuka koulun omistaa, toinen tiesi tarkalleen, ketä koululla asuu - ja kolmas tiesi vähän jotakin nykyisestä omistajasta. Nämä ihmiset olivat miltei ainoat, jotka matkan varrella ylipäänsä näimme - paitsi "kyläkauppakylällä", jossa kävimme kahvilla. Kahvinurkkaan kertyi taas pöydällinen ihmisiä - ja siinä kuulimme, että yhden asutun koulun omistajan mies oli eilen kuollut. Emme sitten yrittäneet tavoittaa omistajaa.


Huomenna koluamaan loput viisi koulua.

Tässä kunnassa virallisin tienvarsimerkein merkittyjä kyliä taitaa olla vain kaksi, toinen sen 1970-luvulle itsenäisen kunnan kirkonkylä. Toinen entinen teollisuustaajama. Kyläyhdistyksiäkään ei toimi monta.  Kotikonnuilla pohjois-Karjalassa on toimintaa kylillä selvästi enemmän ja sinisin tielyltein merkittyjä kyliä tuon tuostakin. Täytyy miettiä, mikä kaikki tätä voisi selittää. Yksi selittävä tekijä lienee kunnan pinta-ala - suht lyhyet välimatkat. Sellainen kylätalomeininki täältä puuttuu myös. Yksi kylätalo ja kaksi seurojentaloa taitaa olla kyläläisten käytössä.  Entä Leader-politiikka? Sehän vaihtelee alueittain paljonkin, siis se, millaista toimintaa alueella tuetaan - henkisesti ja taloudellisesti.

Aamu ietteitä

Takana huonosti nukuttu yö, vettä lotisee mökin kattoon. Kello 7.30 olen sopinut tapaavani kaksi koululaista heidän kotiovellaan, noin 8 km päässä majapaikastani. Lähden siis mukaan heidän koulumatkalleen.
Tämän kunnan yhden pohjoisen kylän olen valinnut mukaan siksi, että se on kahden maakunnan (oikeastaan kolmen) rajalla, sieltä on yhtä pitkä matka (noin 30km) kolmen kunnan keskustaajamaan ja se on kunnan etäisin kylä.
Lisäksi tunnen sitä pitkäaikaisena kesäasukkaana, koska nykyisin lähin mökkiläisen kauppa on siellä. nuoruudessani lähin kauppa oli täällä mökkikylällä, 2 km päässä. Sen lakattua kulki myymäläauto. Sitten siirryttiin käymään 9 km päässä olevan kylän kaupassa. Sen jo aikoja sitten lakanneen kaupan jälkeen oli vuorossa tämän tutkimuskylän kauppa, matkaa noin 17 km. Siellä oli vielä muutama vuosi sitten sekatavaramyymälän lisäksi hyvästä palvelustaan ja nopeista toimituksistaan kuuluisa rautakauppa. Omistajan kuoltua molemmat kaupat sulkivat ovensa. Vuoden kiinniolon jälkeen mylän sinnikäs toiminta johti sekatavarapuolen uudelleen avaamiseen, nyt valikoimaltaan kapeampana. Omistajanvaihdoksia on ollut uuden kanssa jo nyt ja koko ajan kylä varpaillaan sen suhteen, jatkaako kauppa vai ei.

Mökkikylän iäkkäät asukkaat ovat voineet viime vuosina tilata ostoksensa kunnan keskustaajaman kaupasta (jonka myymäläauto täällä ailanaan liikkui.)  nyt myös tutkimuskylän kauppias tuo tavaroita kotiin. Valikoimat toki vähäisemmät.
Koulu siis lakkautettiin tänä syksynä, joten koululaiset, joiden matkaan lähden, ovat uudella -entistä pidemmällä -koulumatkalla. En tunne heitä eivätkä he minua.

Pari päällimmäistä huomiota

Tällaisen tiivin kenttäpäivän jälkeen on aika täysi (tai tyhjä) olo. Kahden kylätoimijan haastattelu kesti 1,5 tuntia, ylikin.
Kunhan haastattelu on litteroitu, pääsee sitä tosissaan analysoimaan ja sieltä löytyy asioita, joita nyt ei ajattele.
Juuri nyt päällimmäisenä ajatuksena on, että
-sekä haastattelemani henkilöt (mies ja nainen) että muut tapaamani ihmiset (vanhan kaupan asukas, parturi, kyläkauppias - kaksi naista ja mies) olivat kaikki aikuisiällä kylään muuttaneita 2-20 vuotta sitten) ja kauppias asui kunnan toisella kylällä- josta sieltä ei ollut syntyisin. Kukaan ei siis ollut käynyt noulua kylällä. Koulun merkitykset eivät puheessa myöskään mietoutuneet mustoihin vaan tiukasti nykypäivään, mm. Siihen, että kun koulu nyt lakkasi, arvuutellaan miten käy yhteisten kokoontumistilojen (parturi jumppaa koulun salissa, kylätoimijat huolehtivat myös ulkoliikuntatiloista.) liikuntaa koululla on järjestänyt kansalaisopisto, mutta myös yksityinen yritys ja urheiluseura.
Sisäliikuntaan sopivaa tilaa ei muuta oikein ole. Tyhjillään oleva kaminalla lämpiävä seurojentalo tulee lähinnä mieleen. Nyt odotetaan, mitä koululle tapahtuu. Huhuja liikkuu.

Kaupan kahvinurkkaus termareineen on kylän "huoltoaseman baari". Kauppiaan mukaan päivän mittaan ainakin kolme pöytäseuruetta tapaa siellä toisiaan.

Kohtaamisia kylällä

Haastattelua odotellessa käppäilin tämän päivän kylällä kameran kanssa. Osuuspankki auki kahdesti viikossa muutaman tunnin, parturi maanantaisin, pubi-ravintola kesällä joka päivä ja nyt vielä viikonloppuisin. Tarmo lähikauppa on kesällä auki päivittäin, nyt kuutena päivänä ja talvisydännä ehkä viitenä.
Kaupan edessä tapasin naisen, joka kysyi, voiko auttaa. Kerroin aisani. Hän on miehensä kanssa kotoisin Helsingistä. Etsivät vanhaa kaupparakennusta, pitävät nyt maalaispuotia kesäisin. Kaikki on mitä tarvitaan. Lääkäriin 30 km, ongelma ei ole matka vaan se, etti aikoja tahdo saada. Erityislääkäriä nainen tarvitsee, matkaa 100 km. Tiesi muuttaessaan. Muualta tullut on tehnyt valinnan. Tietää, ettei R-kioski ole nurkan takana. Kaikki tarpeellinen on kylällä. Nainen pitää blogia, jota ryhdyn seuraamaan. Saa palautetta, että pitäisi puhua kylän ongelmista enemmän.

Parturi on asunut kylällä vakituisesti muutaman vuoden, muutti pysyvästi, kun miehen vanhemmat kuolivat. KAikki tarpeellinen on kylällä: maisema, marjapuskat ja uimaranta. Talvella leivotaan, tehdään ruokaa, hiihdetään ja käydään jumpassa (mikäli jumppa jatkuu, kun koulu lakkasi).

Kauppias asuu toisella kylällä noin 20 kiolmetrin päässä. Kesällä tulee toimeentulo, tehdään 24/7 kahdeksan viikkoa, enempää ei jaksaisi.
Toivotti tulemaan aamupäivällä, kun asiakkaita vähemmän. Harmaatukkainen asiakas tuumasi, että me herätään myöhään täällä kylällä. Kaupassa on pieni kahvilanurkkaus.

Kaikki tapaamani ihmiset ovat auliisti auttaneet ja heittäytyneet juttusille. Nyt haastattelun tekoon kylätalolle.

Autotta

Olen aiemmin jäsentänyt maaseudun ihmisten vaihtoehtoja sen pohjalta, onko heillä auto käytettävissä. Lapset ja nuoret ovat myös autottomien ryhmä, jonka kyytivaihtoehtoja tai kyydin puuttumisen seurauksia ei ole tutkittu.

"Joku sanoo...joku taas sanoo"

Järjestelen ensi viikon kenttätyötä. Tällä kertaa jo vähän systemaattisemmin: aikanaan itsenäisen kunnan  kirkonkylän kylätalolle (kunnantalolle) maanantaina. Tästä entisen pitäjän keskustasta on liitoksen jälkeinen tullut palvelujen suhteen sivukylä jo vuosia sitten. Tuoreen kuntaliitoksen jälkeen se on muuttunut sivukylän sivukyläksi sillä edellisessä kuntaliitoksessa uuden pitäjän keskukseksi muodostunut kirkonkylä näyttää nyt tuoreessa kuntaliitoksessa menettävän toimintojaan kuntaliitoksen toisen osapuolen keskustaan. (Meneekö mutkikkaaksi? Tässä toistuvien kuntaliitosten edetessä keskuksista tulee sivukyliä ja sivukylistä - niin, mitä?)

Menen kylätalolle tapaamaan kyläläisiä sekä haastattelemaan kyläyhdityksen puheenjohtajaa.

Löysin kyläyhdistyksen välityksellä myös tutkimuksen ensimmäiset koululaiset, 1. ja 4.-luokkalaiset pojat, jotka aloittivat pari viikkoa sitten koulunsa uudessa paikassa. Ainakin matka (joka eimminkin tehtiin autokyydillä) piteni ja koulu isoni.

Pojat olivat äidilleen luvanneet, että voivat osallistua tutkimukseen. Niinpä ensi viikon tiistaina kello 7.40 ajan heidän kotipihaansa ja kuljen siitä koululle koulukyydissä. Takaisin palaan nuoremman pojan kyydin mukana. Haastattelen pojat ja äidin sitten jälkeenpäin.

Poikien äiti sanoi puhelimessa, että erilaisia busseja kulkee tällä hetkellä "kamalasti".  Poikien aiemman koulun lakkauttamispäätös tehtiin vasta kesällä, kuljetukset oli jo tarjousten perusteella sovittu - ja nyt sitten järjesteltiin lisäkuljetuksia.
Nainen sanoi myös, että "en sitten teidä, miten jatkossa kyydit kulkevat...joku sanoo yhtä ja joku toinen sitten sanoo (toista)..."

Tämä epätietoisuus, huhut ja erilaiset sanomiset ovat kylien tätä päivää. Ratkaisuja palveluiden lopettamiseksi tehdään nopealla aikataululla. Tässäkin tapauksessa koululle oli jo luvattu lisävuosi, mutta päätös muuttui kesän aikana ja kuoululaiset olivat yllättäen uuden edessä koulun alkaessa. (Se niistä aikanaan rummutetuista pehmeistä laskuista.)

Kuvasta on tullut sanan kaltainen kommentti

Valokuvataiteen museossa avautuu snapshot-valokuvanäyttely, jossa yhtenä teemana on kuvan uudenlainen rooli kommunikoinnissa. Kuvan todetaan lähentyneen sanaa kertomisen tapana.  Kyläprojektissamme kuvalla on kaksi roolia: Ne ajatellaan raportoidessa sanojen kaltaisina. Lukija ja katsoja tekevät tulkintansa kuvin ja sanoin kertomastamme.

Toisaalta kuvat toimivat sanojen tavoin kenttätutkimuksen muistiinpanoina.

Tämän näyttelyn haluan nähdä.

Muistiinpanoja

Aamulenkillä koirien kanssa komen kylätutkimuksen teemaa pyöri mielessä

1. Kyläkoulujen lakkauttamisen  seurauksena kylän koululaisten koulumatka pitkittyy ja mutkistuu. Tähän mennessä keskusteluihin aiheesta tässä tutkimuksessa on osallistuneet aikuiset, jotka sanovat, että
- koulumatkaan käytettävä aika on pitkä, usein kohtuutonkin
- koululla kyydin odottelu on raskasta
-koulumatkan kuljetusketju on monimutkainen ja katkonainen ja sisältää odottelua (karhujen keskellä, tuulisella aukiolla)
-kouluun lähtöön motivoituminen vaikeutuu matkan vuoksi
- kyliltä muutetaan pois, kun joudutaan koulukyytien varaan
- kylille ei muuteta, koska koulua ei ole (ja joudutaan koulukyyteihin)

Toisaalta Päivi Harinen tutkii koulukyytejä ja toteaa, että se on yhteisen hengailun paikka.

Mitähän eri ikäiset koululaiset sanovat? Esimerkiksi ensimmäisenä kyytiin nousevat? Se voisi olla aivan yksi tutkimusteema - ellei jo jossakin ole.

2. Toisen asian jo unohdin...(näin käy, kun ei kirjoita avainsanoja heti ylös).. Muistin sentään: Tyhjän koulun aihepiiriin kuuluu siis aivan käyttämättömänä oleva "hylätty" koulu (joka on ollut myynnissä muttei ole löytynyt -sopivaa-ostajaa), mutta yksi vivahde tyjästä koulusta on myös mukakäytössä oleva koulu, jossa kuitenkaan ei kylän näkökulmasta ole mitään toimintaa eikä käyttöä tai se "oikea käyttö" (esimerkiksi vapaa-ajanasuminen), jota kylällä odotetaan ei etene vaan koulua korjataan hyvin, hyvin verkkaisesti ja näkymättömästi eikä suunnitelmista tiedetä, eikä loppua näy.

3. Mitä tarkoittaa, kun ihminen sanoo vapaa-ajankylästään viihtyvänsä siellä, koska siellä "aika pysähtyy"?

Kesäteattereista

Aamun Karjalaisessa oli juttu kesäteattereista "Kesäfarssi pesi laitosteatterin". Mielestäni korostunut vertaus laitosteatteriin Pohjois-Karjalassa on turha ja kiusallinen. Kylillä kierrellessäni kesän mittaan olen käynyt myös muutamassa kesäteatterissa - niitähän on todella paljon esimerkiksi Pohjois-Karjalassa (onkohan kukaan laskenut?), osin puhtaasti kyläläisistä koostuvia harrastajateatteria, joskus mukana on myös ammattilaisia. Ohjaajienkin ammatillisuus vaihtelee.

Teatterin tutkimuksen seuran puheenjohtajan Marjatta Häti-Korkeilan mukaan kesäteatterit ovat poikkeuksellinen suomalainen ilmiö. Hän luettelee syitä sen suosioon: yhteisöllisyys ja lavalla on lupa olla joku toinen. Toisaalta kesäteatterit ammattimaistuvat ja ohjelmat monipuolistuvat. Paikalliset aiheet ovat lisääntyneet. Kesäteatteriin mennään katsomaan tuttuja. Joensuun kaupunginteatterin johtaja jäsentää kesäteatterin eroja: Ammattimaiset, business-tavoittein toimivat kesäteatterit - yhteisölliset kyläteatterit. Niiden suosio liittyy kesälomaan, ulkoilmaan ja muuhun ulkoilmanäyttelemiseen. (Ulkoilmanäyttelemien, by the way, voisi lisääntyä laitosteatterissakin. Toisin sanoen teatteriesityksen paikkoja olisi paljon.)

Minustakin on helppo tulkita kyläläisten tekemä kesäteatteri yhteisöllisyydestä lähteväksi ja yhteisöllisyyttä lujittavaksi. Sen toteuttamiseen osallistuu laaja joukko muitakin kyläläisiä kuin näyttelijät. Useimmiten sitä tehdään edelleen talkoilla, jotkut toiminnot (kuten kahvio) on voitu ulkoistaa yrityksille. Eräällä tutkimuskylällämme muistellaan vieläkin kymmenen vuotta sitten toteutettua kesäteatterinäytelmää: näytelmäharjoitukset, puvustukset (jopa liikenteenohjaajat puettiin), lavastukset, kahvitukset, liikenteenohjaukset (jonka hoitivat alueen karavaanarit talkootyönä),  teatterilavan korjaamiset ja rakentamiset. Ja mitä kaikkea muuta siihen liittyikään. Kyseessä oli monen vuoden projekti, koska näytelmää myös esitettiin useana kesänä.
Yhteisöllisyys syntynee toiminnasta?

P.s. Neljän kesäteatterin kokemuksellinen saldo omalla kohdallani jäi laihaksi. Kaikkein ammattimaisin yritti olla hauska, mutta mielestäni oli erittäin tylsä, suorastaan pitkästyttävä. Oma suosikkini oli Rääkkylän kesäteatterin näytelmä: Jukka Itkosen teksti, taitava ohjaus, mainio lavastus (ja esityspaikka navetan ylisillä) ja taitavat, hyvät harrastajanäyttelijät etenkin päärooleissa. Esitys oli myös hauska - minua nauratti oikeasti (kaikki tutut kliseet) - vaikkei kesäteatterin tarvitse hauska ollakaan. Epäonnistuminen hauskan yrittäminen on huono juttu.

Kahvila ja baari

Tarkoitus oli tänään ajella maakunnassa tunnettuun kyläbaariin, joka on niitä ainoita kylillä ympäri vuoden auki olevia baareja (ellei muutamia huoltoasemia oteta lukuun). Matkalla pysähdyin kauniilla paikalla järven rannalla valtatien varrella olevaan kahvioon, joka on auki kesäisin 1.6.-31.8. Kiittelin monipuolisia suolaisia leivonnaisia ja kahvilan omistaja kertoi totuttaneensa asiakkaansa kuuden vuoden aikana niihin - nousee joka aamu aikaisin leipomaan.

Omistaja on pitänyt kesäkahvilaa kuusi vuotta. Vakituinen parinsadan ihmisen asiakaskunta koostuu kyläläisistä, työmatkalaisista ja turisteista. Omistaja perheineen asuu kylällä.

Kertoi, että poikansa ehti käydä kolme vuotta kyläkoulua kunnes se lakkautettiin vuonna 2005 ja siirtyi heti jonkinlaiseen työpajakäyttöön (tarkemmin ei tiennyt.) Hän innostui luettelemaan monta asumiskäytössä olevaa seudun koulua. Itsellään on pieni mökki naapurikylällä, jonka kylän molemmat tunnemme ja jonka vanhoja rakennuksia minäkin olen usein ihastellut. On pieni teollisuusyhdyskunta, jossa on persoonallisia rakennuksia. Nainen sanoi, että tuolla kylällä on omanlaisensa tunnelma, jostakin syystä hän viihtyy siellä erityisen hyvin. (Olen omien kokemusteni vuoksi samaa mieltä, täytyy pohtia mistä kaikesta "tunnelma" tulee.)

Kyselin muutamalla sanalla palveluista. Kuntaliitos vei palvelut. Tukussa käydään naapurikaupungissa, jossa mies on töissä. Monet terveyspalvelut ovat kadonneet 50 kilometrin päähän liitoskunnan keskukseen. Oman kirkonkylän kaksi kauppaa eivät oikein houkuttele.

Seuraavassa baarissa olikin sitten lähinnä paikallisia miehiä (kolme). Tälläydyin salakuuntelemaan heidän juttujaan: säistä, marjastuksesta (marjastajia ei ole näkynyt), kuivasta kesästä, katiskoilla käynnistä, raekuuroista ja sateen tarpeesta. Sellaista tuttujen keskinäistä turinaa. Ennestään tiedän, että tämä paikka on kyläläisten kohtaamispaikka. Vuokrarivitaloasuntoja näytti ilmoitustaululla olevan tarjolla.
Kouluakin kyselin, mutta sain sen nykykäytöstä vältteleviä vastauksia (tiesin kyllä suurinpiirtein, millaisessa käytössä on) enkä sitten lopulta mennyt sitä etsimään.

En lopulta saanut oikein mitään irti täällä määränpäässä, kiinnostavampi keskustelu syntyi siellä edellisessä paikassa.

Szymborskaa

Kesken kaiken jaarittelun putkahti päähän yhden suosikkirunoilijani Wislawa Szymborskan luomus:

Kolme merkillistä sanaa

Kun lausun sanan Tulevaisuus,
Ensimmäinen tavu häipyy jo menneisyyteen

Kun lausun sanan Hiljaisuus,
Rikon sen

Kun lausun sanat "Ei mitään",
Luon jotain olemattomuuden vastaista.

#####

Luen runoa tieteenfilosofisena pohdintana kielen ja todellisuuden välisestä suhteesta ja kielestä todellisuuden tuottajana. Ajatus siitä, että tutkin maaseudun nykytodellisuutta on haavoittuva. Mutta entä jos totean, että tutkin maaseutuelämää vuonna 2014? Olkoon NYT siis vuosi 2014 - kuten tutkimussuunnitelmassa on todettu. Sanoilla voi määritellä toisia sanoja ja käsitteet - nehän ovat keskeinen osa yhteiskuntatieteellisiä tiedonmuodostusta.

Meille luvattiin....mutta heti katosi

Olen näillä kenttätyöreissuillani kylille heittäytynyt (itselleni epätyypillisesti) herkästi juttusille miltei jokaisen ihmisen kanssa kylätaloilla, baareissa, kesäteattereissa, uimarannalla, rajanylitysmuodollisuuksissa ja ylipäänsä kaikkialla, missä ihmiset ovat hetkeksi pysähtyneet paikalleen. Parin utelevan kysymyksen (asutteko näillä seuduin, oletteko täältä kotoisin, tms.) on tuntunut tarpeelliselta kertoa, kuka olen ja mitä teen (maaseutukyliin ja palveluihin liittyvää tutkimusta). Ihmiset tarttuvat herkästi sanaan "palvelu" ja varsin usein keskustelu jatkuu tähän tapaan:

...kyllähän myö jo etukäteen tiijettiin, miten tässä tullee käymään, vaikka meille luvattiin, että palvelut säilyy...heti lähti kaikki... ei oo ennää kuin postilaatikko tuossa seinässä...

Ihmiset viittaavat siis kuntaliitoksiin, vaikka en niistä mitään ole kysynyt. Siis siellä, missä kuntaliitoksia on toteutettu. Hyvin nopealla silmäyksellä havaitsee ulkopuolisena liitoskuntien kirkonkylissä nopean kuihtumisen (tyhjien tilojen määrän). Kylillähän prosessi on alkanut jo aiemmin - ja tyhjille julkisille tiloille (kuten kouluille, asemarakennuksille, kaupoille) on viritelty uutta käyttöä. Toisilla kylillä onnistuneemmin kuin toisilla. Silti esimerkiksi hyvinvointipalveluiden kaikkoaminen entistäkin etäämmäksi (pois entisestä kuntakeskuksesta) puhututtaa kylilläkin ja se liitetään kuntaliitoksiin.

Iltapäivähellettä kenttätöissä

On ollut niin antoisa alkupäivä kylätutkijalla, että täytyy jo blogata itselle muistiin muutama juttu.
Ensinnäkin olen ennenkin huomannut antoisaksi tämän kentälle ilman suuria suunnitelmia tupsahtelun (etenkin alkuvaiheessaan), olisiko sitä kuljeskelun metodia tämä.

Netistä olin katsonut lähiseudun kylätalojen aukioloajat sekä mahdolliset majoitukset. Ensimmäisellä kylätalolla sitten ryhdyin selvittelemään majoitusta ja heti alkoi kylätaloisäntä (vapaaehtoistyössä, eläkkeellä) rimputella ja selvitellä majoituksia, joita ei siis löytynyt. Sen jälkeenhän hän järjesti minulle lammenrantamökin 13 km kylältä. Laittoi mukaan vettä kanisterissa sekä kylmäkassin, johon eräs toinen mies antoi mukaan jäisen mehukattipullon. Kävin muutaman kilsan päästä "elintarvikekioskista" ostamassa eväät. Siellä olin sitten "salolla", uin illalla ja heäilin aamulla auringon paisteessa. Kahvin olin korvannut kokiksella, ei se ihan sama asia ole. Uin taas ja lähdin matkaan toiselle kylätalolla lähikylälle.  Tämä kylätalo oli 1800-luvulla rakennettu koulu, jossa kahvio ja koulumuseo. Hyvin hoidettu rakennus ikiaikaisten kuusten ympäröimänä mäellä.

Kylätaloemäntä vaihtui isännäksi (pariskunta, talkootyötä) ja isännän kanssa sitten juteltiin niitä näitä. Muun muassa, että ehkä vain 10 pros kylän väestöstä on käynyt kylätalolla (koululla). Koulua vuokrataan tapahtumatilaksi, on harmi, ettei ole yhtään asuntoa vuokrattavaksi sillä ylläpitokustannuksetovat lämmityksen vuoksi kovat. Asunnon vuokralla saisi ylläpidon kuitatuksi.

Kylässä on ikään kuin kaksi kylää sisällä, toinen karjalan radan aikoina asemaseudulle muodostunut, toinen siirtokarjalaisten alue. Tuntuu, että vieläkin kulttuurierot jollakin tavalla taustalla kummittelevat.

Nämä rajakylät ohjaavat väkisinkin nykypäivän perspektiivin sijaan historiaan, niin omanlaisiaan ovat kylien tarinat.

Talolle saapui myös uusi isännälle tuttu asiakas, kahville ja koulumuseoon. Oli käynyt mopolla tankilla naapurissa, yleensä käy autolla, mutta huvikseen nyt helteellä mopolla. Oli syönyt rajan tuolla puolen. Totesivat yhdessä, että paikat rajan lähellä (huoltoasemat, ruokapaikat, kaupat) ovat siistejä ja viihtyisiä kun taas oman kunnan keskustassa tilanne alkaa olla päinvastainen.

Molemmat tankkaavat Venäjällä. Autotta ei kylällä enää montakaan ihmistä asu.
Asiakasmies asuu itsekin vuokralla vanhalla koululla, kaksiossa sukulaisen omistamalla. Toinenkin asunto on vuokrattu ja kolmannessa asuu omistaja. Luokkatiloista kokoontuu kansalaisopiston piiri

Paikalle osui myös turistipariskunta kahville. Heillä on tapana lomamatkailla molemmin puolin itärajaa. Sortavala on kuulemma mennyt heikompaan suuntaa. Kylätaloisäntä totesi, että siellä käy paljon venäläisiä turisteja, majoituspaikat on täynnä ja ruokailu kannattaa tilata etukäteen. Petroskoi on kehittynyt ja tie parantunut, totesivat.

Turisteina totesimme, että majoituspaikkojen nettitiedot eivät ole ajan tasalla. Miekin pistäydyin aamulla yhdessä netin perusteella somassa paikassa, joka osoittautui hoitamattomaksi, palveluita ei enää ollut kuin majoitus. Ystävällinen eläkeläispariskunta tosin tarjoutui tekemään ruokaa, jos maltan odottaa. En jäänyt, sillä outo haju karkoitti.

Ja palveluista sitten: olemme pakkosopeutuneet niiden katoamiseen, totesi koulun isäntä.

Tähän mennessä saamani infon perusteella kylien venäläisväestö on etupäässä vaimomuuttajia eikä heitä ole saatu oikein mukaan toimintaan, vaikka on yritetty. En kysynyt, miten on yritetty.

Kylätalon isäntä oivalsi, että olen henkilö, jolle häneltäkin oli eilen kyselty majoitusta. Kahden vierekkäisen eri kunnissa sijaitsevan kylän toimijoiden sosiaalinen verkosto on siis olemassa ainakin täällä.

Niin ja mopomieskin näyttelee kesäteatterissa, tosin toisessa kuin mitä kävin illalla katsomassa.

Avuliasta porukkaa olen tavannut kaikkialla.

Muutama huomio tämänkertaisen matkan varrelta

Kaksi kylää, monta kohtaamista mahtuu tähän päivään. Päällimmäisenä miltei kaikille paikallisille ihmisille yhteinen aihe: kysymättä puheeksi otettiin kuntaliitokset ja se, miten entisten kirkonkylien nopea näivettyminen heijastuu kielteisesti kyliin tyyliin "meille luvattiin, että palvelut säilyisivät" - mutta toisin on käynyt. Kaupan tilalle on tullut jotakin, jolle ei oikein löydy nimeä, lähinnä kai jonkinlainen elintarvikekioski, jossa kaikki on melko kallista.
Tai sitten "kaikki" on viety.
Mutta mitä ihmiset sitten nostivat esiin kysellessäni arkipäivään kaivattuja parannuksia : hidasteet kylätielle, jossa autot eivät noudata nopeusrajoituksia, esimerkiksi. Lopulta ei puhuttu palveluista. Niiden etäisyys otetaan näissä rajakylissä itsestäänselvyytenä, samoin auto ja venäjän bensa. Joku totesi käyvänsä tankilla yöllä, koska päivällä jonotus voi viedä aikaa ja reissu kestää vartista kolmeen tuntiin.

Yksi mieleen jäänyt asia liittyy turismiin. Turistit pysähtelevät kuulemma kysymään auki olevia paikkoja, nähtävyyksiä, tietä ja milloin mitäkin. Tapaamani nainen sanoi, että hänkin on usein keitellyt kahvit ohikulkijoille, koska mikään pysähdyspaikka ei ole ollut auki. Monet sulkevat ovensa jo elokuun alussa - jos ovat auki ollenkaan. Minäkin kyselin lähellä olevan turistipaikan aukioloa, mutta ei hän tiennyt. Ei meille kerrota, ei meitä informoida, totesi hän.

Huomion itse, että infokyltit esimerkiksi nähtävyydestä tai maja- ruokapaikasta olivat paikoin ränsistyneitä ja kallellaan kaatuneita).. Alkoi jo itseänikin jännittää, löytyykö jostakin jotakin syötävää ja riittääkö bensa. Syötävää löytyi auki olleelta kylätalolla ja bensa riitti rajan tällä puolem olevalle tankille. Kylätalo ympäristöineen oli hyvin merkitty ja nätiksi laitettu

Turistit ovat osa monien kylien arkea. Mutta millainen osa ja mitä heidän palveluistaan tiedetään tai haluttaisiin tietää.

Käväisi mielessä, että netissä asiat on jo aika hyvin esitelty, mutta konkreettinen, fyysinen infopuhelimesta on paikoin unohdettu.

Kylätalo, jossa vierailin oli eräänlainen monitoimitalo sekin: kahvio, kirpputori, kokous- ja kokoontumistiloja, venäjän- ja suomenkielisiä toimijoita.

Minua autettiin auliisti ja kun osoittautui, että lähiseudun majoitustilat ovat täynnä, sanottiin, että kyllä minulle jotain keksitään. Keksittiin myös. Kirjoittelen tätä lammen rannalla sähköttömässä mökissä, jonka omistaa eräs paikallinen yhdistys. Tulin juuri kesäteatterista, joka oli hauska ja hyvä ja joka myös esiteltiin kylän yhteisenä voimanponnistuksena. Katsomo oli ääriään myöten täynnä. Vieressäni istui kesäpphjoiskarjalainen etelästä. Hänelle tämä oli kuudes kesäteatteri.

Aurinko laskee ja valoja ei ole, joten nukkumaan.

Ilman paikkamuistia

Eilen ja tänään ex-kyläkouluvierailu ja yksi haastattelu. Haastattelemansa 26-vuotias nainen on asunut kylällä avomiehensä kanssa kolme vuotta. Kylällä on vuoden mittaan yhteisiä tapahtumia (kirpputori, joulujuhla ja muutakin), mutta haastateltavilla ei ollut tietoa tapahtumapaikan historiasta, siis kuka ja mihin tarkoitukseen se on rakennettu aikanaan. Nyt sitä kutsutaan "torpaksi"ja siinä on isoja tiloja, ylhäällä asuntoja. Voisi olla seurojentalo tai koulukin. Kiinnostavaa minusta on se, että energinen ja aktiivinen haastateltavana ei tiennyt paikkojen menneisyydestä eivätkä ne häntä kiinnostaneet. Kyläkoulu kai joskus on kylällä ollut, mutta kylältä kotoisin oleva avomies on jo käynyt koulunsa toisella kylällä. Anoppi kuulemma tietäisi.
Palveluista lähin ja merkittävin on bensa-asema Venäjän puolella. Kaikki muut palvelut sijaitsevat 40-75 kilometrin päässä. Siksipä tankkaaminen rajan takana on hyvä etu: kaikkeen tarvitaan autoa. Autot starttaavat kotipihassa kuulemma joskus 10 kertaakin päivässä. Litteroin haastattelun referoiden lähipäivinä.  Monta plussaa maalla-asumisen puolesta informantti löysi.

Pysähdyin myös yhdellä ex-koululla, jonka pihassa istui mies ja nainen, ympärillään kaksi isoa koiraa. Koulu on tällä hetkellä heidän vapaa-ajanasuntonsa (koulu on järven rannalla). Suunnitelmissa on joskus muuttaa pysyvämminkin. Koulun entisestä omistajasta heillä oli epämääräistä tietoa (asunto ja jonkinlaista käsityöyrittämistä).
Kysyin lupaa ottaa valokuvia. Se sopi, mutta ei kuulemma ole mitään kuvaamista, sanoi mies osoittaen ulkorakennuksen keskeneräistä kattoremonttia. Siis täälläkin korjataan.
Pariskunnan miehen isä oli kotoisin lähikylältä.

varsin vähän oli heilläkin tietoa vapaa-ajanasuntonsa menneisyydestä.