Iltapäivähellettä kenttätöissä

On ollut niin antoisa alkupäivä kylätutkijalla, että täytyy jo blogata itselle muistiin muutama juttu.
Ensinnäkin olen ennenkin huomannut antoisaksi tämän kentälle ilman suuria suunnitelmia tupsahtelun (etenkin alkuvaiheessaan), olisiko sitä kuljeskelun metodia tämä.

Netistä olin katsonut lähiseudun kylätalojen aukioloajat sekä mahdolliset majoitukset. Ensimmäisellä kylätalolla sitten ryhdyin selvittelemään majoitusta ja heti alkoi kylätaloisäntä (vapaaehtoistyössä, eläkkeellä) rimputella ja selvitellä majoituksia, joita ei siis löytynyt. Sen jälkeenhän hän järjesti minulle lammenrantamökin 13 km kylältä. Laittoi mukaan vettä kanisterissa sekä kylmäkassin, johon eräs toinen mies antoi mukaan jäisen mehukattipullon. Kävin muutaman kilsan päästä "elintarvikekioskista" ostamassa eväät. Siellä olin sitten "salolla", uin illalla ja heäilin aamulla auringon paisteessa. Kahvin olin korvannut kokiksella, ei se ihan sama asia ole. Uin taas ja lähdin matkaan toiselle kylätalolla lähikylälle.  Tämä kylätalo oli 1800-luvulla rakennettu koulu, jossa kahvio ja koulumuseo. Hyvin hoidettu rakennus ikiaikaisten kuusten ympäröimänä mäellä.

Kylätaloemäntä vaihtui isännäksi (pariskunta, talkootyötä) ja isännän kanssa sitten juteltiin niitä näitä. Muun muassa, että ehkä vain 10 pros kylän väestöstä on käynyt kylätalolla (koululla). Koulua vuokrataan tapahtumatilaksi, on harmi, ettei ole yhtään asuntoa vuokrattavaksi sillä ylläpitokustannuksetovat lämmityksen vuoksi kovat. Asunnon vuokralla saisi ylläpidon kuitatuksi.

Kylässä on ikään kuin kaksi kylää sisällä, toinen karjalan radan aikoina asemaseudulle muodostunut, toinen siirtokarjalaisten alue. Tuntuu, että vieläkin kulttuurierot jollakin tavalla taustalla kummittelevat.

Nämä rajakylät ohjaavat väkisinkin nykypäivän perspektiivin sijaan historiaan, niin omanlaisiaan ovat kylien tarinat.

Talolle saapui myös uusi isännälle tuttu asiakas, kahville ja koulumuseoon. Oli käynyt mopolla tankilla naapurissa, yleensä käy autolla, mutta huvikseen nyt helteellä mopolla. Oli syönyt rajan tuolla puolen. Totesivat yhdessä, että paikat rajan lähellä (huoltoasemat, ruokapaikat, kaupat) ovat siistejä ja viihtyisiä kun taas oman kunnan keskustassa tilanne alkaa olla päinvastainen.

Molemmat tankkaavat Venäjällä. Autotta ei kylällä enää montakaan ihmistä asu.
Asiakasmies asuu itsekin vuokralla vanhalla koululla, kaksiossa sukulaisen omistamalla. Toinenkin asunto on vuokrattu ja kolmannessa asuu omistaja. Luokkatiloista kokoontuu kansalaisopiston piiri

Paikalle osui myös turistipariskunta kahville. Heillä on tapana lomamatkailla molemmin puolin itärajaa. Sortavala on kuulemma mennyt heikompaan suuntaa. Kylätaloisäntä totesi, että siellä käy paljon venäläisiä turisteja, majoituspaikat on täynnä ja ruokailu kannattaa tilata etukäteen. Petroskoi on kehittynyt ja tie parantunut, totesivat.

Turisteina totesimme, että majoituspaikkojen nettitiedot eivät ole ajan tasalla. Miekin pistäydyin aamulla yhdessä netin perusteella somassa paikassa, joka osoittautui hoitamattomaksi, palveluita ei enää ollut kuin majoitus. Ystävällinen eläkeläispariskunta tosin tarjoutui tekemään ruokaa, jos maltan odottaa. En jäänyt, sillä outo haju karkoitti.

Ja palveluista sitten: olemme pakkosopeutuneet niiden katoamiseen, totesi koulun isäntä.

Tähän mennessä saamani infon perusteella kylien venäläisväestö on etupäässä vaimomuuttajia eikä heitä ole saatu oikein mukaan toimintaan, vaikka on yritetty. En kysynyt, miten on yritetty.

Kylätalon isäntä oivalsi, että olen henkilö, jolle häneltäkin oli eilen kyselty majoitusta. Kahden vierekkäisen eri kunnissa sijaitsevan kylän toimijoiden sosiaalinen verkosto on siis olemassa ainakin täällä.

Niin ja mopomieskin näyttelee kesäteatterissa, tosin toisessa kuin mitä kävin illalla katsomassa.

Avuliasta porukkaa olen tavannut kaikkialla.