metropoli maijasteettinen,
lokaan lankesi, ylpeytensä unohti
ja kuin huora humalainen itseänsä tarjosi,
kenelle, tuskin muistaen..."
Annelin Heliön suomentama Anna Ahmatovan runo Pietari-Leningradista, kaupungista, jossa Anna Ahmatova eli Neuvosto-Venäjän suurten mullistusten aikana.
Kävin Ahmatovan kotimuseossa Fontankan talossa (nimi tulee siitä, että se sijaitsee Fontankan kanavan varrella). Tämä helmi löytyy aivan Nevski prospektin kainalosta, kävelymatkan päässä majapaikastani. Sain kierrostani varten laitteen, jonka nimeä en tiedä, mutta se korvalla saattoi Ahmatovan (ja monen muun ihmisen yhteisessä) asunnossa liikkua englantilaisen oppaan kanssa. (Sellainen olisi saattanut olla suomeksikin, jos olisin älynnyt kysyä.)
Palatsin piharakennuksessa, kerrostalon kolmannessa kerroksessa oli Ahmatovan "kotiovi".
Siinä ei suinkaan lue Ahmatova vaan Punin - jonka kanssa (ja yhdessä Punin vaimon sekä tyttären kanssa) Anna eli avoliitossa Venäjän suurten mullisusten vuodet, jotka mullistivat ja mursivat myös yksittäisten ihmisten elämät. Tässä talossa Anna vietti miltei kolmekymmentä vuotta elämästään
Kylppärin ikkuna avautuu käytävää ja siitä näkee asunnon ovelle. Kerrotaan, että lapset nostettiin kurkistamaan ikkunasta, kuka ovikelloa soittaa. Etenkään öiset vieraat eivät olleet terveulleita - sillä heillä oli tapana suorittaa "kotietsintä" - ja viedä joku asukkaista mennessään.
Asuntopula oli silloinkin kova ja kommunismin aikaan asunnot muutettiin kommunalkoiksi. Tässä kommunalkan käytävä, sen päässä asukkaiden yhteinen keittiö - jonne (koneoppaani mukaan) kokoonnuttiin puhumaan hiljaa. Hiljaa puhuminen ei auttanut, sillä ovelle koputeltiin - ja koputtelijat veivät Puninin. Myös Annan poika hänen edellisestä avioliitostaan pidätettiin.
1930-luvulla sekä Annan poika Lev Gumiljov että avomiehensä Punin pidätettiin usempaan otteeseen. Anna vetosi Stalinin. Kerran se taisi auttaa, mutta seuraavat pidätykset johtivat vankilaan ja työleireille.Äiti odotteli poikansa kuolemantuomiota. Myöhemmin Lev kuitenkin vapautettiin - hänestä tuli historiantutija, maantieteilijä ja etnografi.
Anna eli hirveitä vuosia tämän maan historiassa. Kuitenkin siellä kulkiessani mietin, katsonko varmasti historiaan - vai katsonko peiliin - omaan aikaani.
Annan sukunimi Ahmatova on muuten tataarinimi. Noihin(kin) aikoihin Veäjällä(kin) suhtauduttiin varauksellisesti vähemmistöihin.
Ennen vaikeita vuosia 1910- luvulla kokeilevat ja uutta suuntaa etsivät taiteilijat tapasivat Pietarisa Kulkukoira-nimisessä Kabareeravintolassa. Ravintola on nyt herätetty henkiin taidekahvilana.
Kävin siellä minäkin.
Blogin tiedot ovat pitkälti peräisin - eivät koneoppaaltani vaan - Anneli Heliön Fb-ssä pitämältä sivulta Anna Ahmatovan aika ja runous. Hän postaa siellä Ahmatovan runoja ja elämäkertaa. On tutkinut aihetta. Hienot sivut, suosittelen.
Hieno museo, suosittelen. Ajattelemisen aihetta antaa Anna. Samanaikaisesti luen tähän omaan aikaani sijoittuvaa romaania "He eivät tiedä mitä he tekevät". Kyllä, se tämän vuoden Finlandia-voittaja. Ostin matkalukemiseksi, kun oli sähköisenä kovasti edullinen (18 euroa). Yli 700 -sivuisessa romaanissa ei jää paljon sivulle hintaa...Tällä hetkellä sanoisin, että olen ymmälläni. Mutta hyvä kirja se on. Palaan asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti