"Nyt rikos ei ole 'tuolla jossain' vaan keskellä perhettäni, ja tarvitsemme poliiseja äärimmäisen kipeästi." Lause on Rosamund Luptonin dekkarista 'Mitä jäljelle jää'. Se ohjasi ajattelemaan niitä ihmisten palvelun ja avun tarpeita, jotka mieluusti ajatellaan toisten kuin itsen tarpeeksi - ja joita ei mielellään edes ajatella.
Päihdeongelmat, mielenterveyden horjuminen ja pelkkä köyhyyskin ovat sellaisia. Päivi Kivelä on tutkinut tämänlaisia palvelutarpeita maaseudulla.
Referoin hieman hänen ajatuksiaan. "Hiekkatien päässä tutkijaa odotti vieras maailma" kertoo siitä, että ihmisten isojen vaikeuksien maailma jossain tuolla (maaseudulla) on usein vieras, yllättävä ja pelottavakin tutkijalle (kuten auttamisen ammattilaisillekin).
Kivelän tutkimuksen ihmiset eivät jaksa ja pysty tekemään valintoja ja jäävät siksi syrjään. Heille saavutettavuusongelmana ei ole vain välimatkat vaan myös kyky, halu ja jaksaminen - sekä instituutioiden ja yhteisön asenteet.
Oman kylän ihmiset ovat yleensä tietoisia 'mökin mummosta' tai siitä, että kunnan vuokra-asunnossa asuu 'sellaista väkeä'. Kukaan ulkopuolinen ei halua ehkä olla tekemisissä heidän kanssaan, ei tietää siitä, mitä seinien sisällä tapahtuu. Kun hyvinvointivaltio on muuttanut kaupunkiin, he ovat omillaan - hyvässä ja pahassa.
Kivelän tutkimuksen nimi "Syrjässä syrjäytyneet" viittaa yhtäältä fyysiseen etäisyyteen ja toisaalta sosiaaliseen etäisyyteen eri ihmisryhmien välillä.
Muistutus tutkimukselle: on huolehdittava siitä ettei joitakin ihmisiä syrjäytetä - siis unohdeta tutkimuksesta. Tutkimuksen kohteena on koko kylä - siis kaikki kylien nykyiset asukkaat riippumatta siitä, identifioivatko he itsensä tai identifioidaanko heidät kyläläisiksi.
Vastuun ja palveluiden tuottamisen suhteen toisten palvelut ovat enenevästi kolmannen sektorin vastuulla - tai niitä ei (enää) ole.
Päivi Kivelä: Syrjässä syrjäytyneet. Pelon sosiaalipolitiikka ja verkostoyhteistyön mahdollisuudet maaseudulla. Sininauhaliitto.
keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti