Vähän, enenvästi ja paljon toisten tulkitsemat

Ihmiset joutuvat rytmittämään elämänsä yhteisesti sovittujen aikataulujen mukaan.
Kellonajat ovat yhteiskunnassame välttämättömiä. Miksi?

Kuvassa toinen katsoo kelloa, tietää mitä viisarien asento merkitsee, osaa ilmaista puhumalla viisarien asennon numeroina. Lisäksi hän tukee puhetta näyttämällä sormilla. Hän tulkitsee kelloa siis lukuisin tavoin. Voisin kysyä häneltä, miksi kellonaika on tärkeä. Voisin kysyä, miten istuja hänen mielestään asian ymmärtää. Kokemusteni mukaan hän kertoo mielellään oman käsityksensä asiasta.
Mutta mitä toimija tuolissa ajattelee? Miten hän tilanteen ymmärtää? Mitä kellonaika hänelle merkitsee?

Toisaalta se merkitsee samaa kuin kenelle tahansa muulle: hänenkin elämänsä tässä yhteiskunnassa rytmittyy kellonaikojen mukaan.
Mutta miten paljon rytmitykseen tarvitaan toista ihmistä? Miten arkielämä sujuisi ilman toista? Millaisen merkityksen kello saisi?

Monilta kehitysvammaisilta asiaa voi kysyä itseltään. Tutkijan on osattava tehdä oikeita kysymyksiä. Enenevässä toisen tarpeessa tulkintakin jää enenvästi toisille: erilaisille puolestapuhujille ja tutkijoille.
Mistä voi tietää kuinka paljon toisia tulkintaan tarvitaan? Tarpeeton puolesta puhuminen rajoittaa toimintaa. Mutta myös tarpeellisen puolesta puhumisen puute rajoittaa sitä.

Kuva: Lasse Meriläinen