Iiro on hieman nuorinta poikaani nuorempi

Iiro asuu kaupungin lähiössä kaksikerroksisessa rivitalossa. Hän asuu uusperheessä, jonka muodostavat äiti, äidin aviomies ja vaihtelevasti myös Iiron sisarukset ja Iiron äidin miehen teini-ikäiset lapset. Iiro on ehtinyt muuttaa monta kertaa: ensin vanhempiensa kanssa kaupungista maaseudulle, jossa toiveissa oli päästä kyläkouluun. Vanhempien avioeron jälkeen Iiro asui ensin isän luona ja vieraili äidin luona viikonloppuisin. Sitten Iiro muutti äidin luokse kerrostaloasuntoon. Hiljattain uusperhe muutti lähiöön rivitaloon. Iirolla on yläkerrassa oma huone. Hän viihtyy rivitalon takapihalla ja opettelee liikkumaan lähiseudulla yksin, myös pyörällä. Viikonlopuksi Iiron isän kanssa asuva veli tulee usein käymään, samoin muualla asuvat vanhemmat sisarukset. Asunto hankittiin, jotta siellä voitaisiin asua erilaisilla kokoonpanoilla joustavasti. Taloudellisesti se tarkotti tiukkaa aikaa Iiron äidille ja tämän miehelle.

Viikonloppuisin ja lomilla Iiro saattaa asua myös isän ja pikkuveljen luona. Myös siellä hänellä on oma huone.

Iiron ja hänen äitinsä suunnitelmissa on se, että Iiro siirtyy vähitellen asumaan tukiasuntoon. Sopivaa asumismuotoa ei ole ihan helppo löytää, vaikka nykyisessä asuinkaupungissa tarjonta onkin monipuolisempaa kuin aiemmassa.

Iiro on nuorinta poikaani Lassea pari vuotta nuorempi. Myös minä olen eronnut. Nuorimmaiseni asui kanssani eron jälkeen ensin omakotitalossa, sitten rivitalossa kaupungin lähiössä. 20 vuotiaana hän muutti kotoa pois "vapaiden asuntomarkkinoiden" vuokra-asuntoon toiseen kaupunkiin. Asumistuki kattoi osan asumiskustannuksista.

Iiron asumishistoria on monipolvisempi. Yhteistä pojilla on avioeron asumiseen ja perherakenteeseen tuomat muutokset. Avioerot Suomessa ovat yleisiä, joten asumistakin järjestellään moneen kertaan uudelleen monissa perheissä.

Tällä hetkellä Iiro asuu kahdessa erilaisessa yhteisössä. Toinen on isän ja sisarusten muodostama yhteisö. Toinen on laajempi perhe, jossa asuu myös äidin uuden miehen Iiron ikäisiä ja vähän nuorempia lapsia. Laajennetussa perheessä opetellaan yhteisiä sääntöjä ja muokataan eri ihmisten aikatauluja yhteensopiviksi.

Iiron äiti ajattelee, että tämä asumismuoto on väliaikainen. Iirolla on oikeus ja velvollisuus irrota perheestä ja muuttaa asumaan erilleen. Ilman tukevaa toista hän ei äidin mielestä voi asua, mutta äidin tilalle on aika astua muiden toisten. Asumisen vaihtoehdoissa ratkaisevaa on se, millaisia toisia on tarjolla. Kämppäkavereita tai muunlaisia asunnon jakajia? Henkilökohtaisia avustajia? Asuinrakenteisiin kiinnitettyjä työntekijöitä? Meillä Suomessa kehitysvammaisten viralliset auttajat sidotaan rakennukseen, ei kehitysvammaisiin ihmisiin. He työsketelevät jossakin talossa pikemminkin kuin joidenkin tiettyjen kehitysvammaisten kanssa. Tässä on suuri ero. Tätäkin ehkä Niemelä ja kumppanit tarkoittavat, kun sanovat, että asuminen ja palvelut tulee erottaa toisistaan.

Suomalaiset kehitysvammaisten asumisratkaisut perustuvat edelleen erityishuollon institutionaalisille rakenteille. Institutionalisoitu apu sjioittuu rakenteisiin, rakennuksiin. Työntekijät tulevat töihin työaikataulun mukaisesti tiettyyn rakennukseen. He ovat instituution palkkalistoilla ja instituutio on heidän isäntänsä. Taloustieteessä puhutaan polkuriippuvuudesta: Kun järjestelmää on joskus ruvettu rakentamaan tietynlaiseksi, on "systeemin" muuttaminen vaikeaa. Kehitysvammaistenkin kohdalla "systeemi" pysyy monessa mielessä samana vaikka keskitettyä laitosasumista puretaan ja "hajasijoitetaan".

Iiron äiti unelmoi tulevaisuudesta, jossa Iiron elämässä instituutionaalisen avun lisäksi on perheen ja suvun ohella muitakin ihmisiä. Minäkin toivon Lasselle elämää rikastuttavia ystäviä ja kavereita, sellaisia, jotka pahoina päivänä ovat tukean, muina päivinä elämän ilona.

Integraatio on sitä, että aloittaa itsestä, minusta - ei heistä tai muista. Sosiaalipolitiikassa taas tarkastelu on aloitettava kaikkia kansalaisia koskevasta yhteisestä sosiaalipolitiikasta, jota eri ihmisryhmien kohdalla heidän yksilöllisten tarpeidensa mukainen erityislainsäädäntö tukee. Opiskelu oikeuttaa (tulisi oikeuttaa) kaikki kansalaiset tiettyihin tukiin, kehitysvammaisuus joihinkin lisätukiin. Asuntopolitiikankin tulee lähteä kaikkien oikeudesta asumiseen. Vanhuuden, vammaisuuden, sairauden tai muun elämää mutkistavan syyn vuoksi tarvittava tuki tulee sitten sen normaalin päälle, erikseen ja tarpeen mukaan.