Paikat, joihin ihmiset kokoontuvat yhteen

Italialainen ohjaaja Alice Rohrwacher oli Sodankylässä esittelemässä ensimmäistä pitkää, Cannesissakin noteerattua elokuvaansa Corbo Celesteä. Ohjaaja sanoi, että häntä kiinnostavat paikat, joissa ihmiset kokoontuvat yhteen - sellaiset kuten elokuvateatterit ja kirkot. Tunnistan itsekin sen yhteenkuuluvuuden tunteen, joka elokuvissa yksin ollessa syntyy suhteessa muihin katsojiin. Tunne oli erityisen vahva Sodankylässä.

Kyläkoulu on myös ollut tuollainen ihmisiä yhteenkokoava paikka. Ei tietenkään koskaan kaikkia kyläläisiä, mutta monia sosiaaliselta taustaltaan erilaisiakin ihmisiä. Kyläkoulun uudesta roolista riippuu, ketkä sinne kokoontuvat - ketkä kokevat yhteenkuuluvuutta - ja ketkä jäävät, jättäytyvät tai jätetään ulkopuolisiksi.

Jonottaessani sisäänpääsyä Suutarin "Eedenistä Pohjoiseen" - elokuvaan kuulin paikallisten asukkaiden keskustelun. Jonottajat käyvät joka vuosi katsomassa jonkun leffan, he tulevat nimeomaan elokuviin - ja lähtevät sitten suoraan kotiin. Etäämpänä elokuvajuhlien karaokebaarissa taas istui rinta rinnan elokuvajuhlaturisteja ja paikallisia, jotka osallistuivat vain tähän puoleen.

Koulun (siis ex-koulun) nurmikolla istuskeli juhlaväkeä tölkit kourassa. Tätä jonossa kuiskaillen paheksuttiin. Sisällä koulun jumppasalissa (siis elokuvateatterissa) Kaurisäkin haastatteli von Baghia. Hän aloitti haastattelun pyörittelemällä kädessään tupakkaa todeten, ettei yleisön tarvitse olla huolissaan terveydestään, kyseessä on sähkötupakka. Haastattelun (virkistävän ja kiinnostavan sellaisen) lähetessä loppuaan Kaurismäki napsautti tulen tupakkaansa kysyen, mitenkähän kauan menee, ennen kuin hänet heitetään täältä ulos. Sinänsä kiinnostavaa (joskaan ei yllättvää), että Kaurismäki sai rauhassa poltella tupakkaansa. Jännä, miten äkkiä tupakan tuoksu levisi isoon tilaan. Kaukana ovat ne ajat, kun koulujen opettajanhuoneet olivat savusta harmaita, pössyttelijöitä kyllä riitti.
Kyseessä on siis terveydelle haitalliseksi todettu tila eli homekoulu, johon olimme kokoontuneet (homeesta tietäen tai tietämättä) sankoin joukoin sietämään festivaalijohtajan lääketieteen arvovallalla ympäristölleenkin haitalliseksi todettua tupakointia. Sama tila, erilaiset tulkintakehykset.

Mutta keskeneräisenä ajatuksena kertomistani episodeista jäi jotenkin se, että tilan käytön normit muuttuvat riippuen käyttötarkoituksesta ja mitä ilmeisimmin tilassa pelataan monin erilaisin säännöin.  Paikalla olijat eivät (tietenkään) jaa yhteistä käsitystä siitä, mikä tila on ja miten siellä kuuluu olla. En vielä pysty tarkkaan tavoittamaan, mitä ajan takaa, mutta joku juju tässä on.

Edelleen: kouluja lakkautetaan muillakin perusteilla kuin taloudellisilla perusteilla. Niitä lakkautetaan terveydellä perustellen. Juuri nyt minusta tuntuu, että kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota myös homeen vuoksi suljettuihin kouluihin (joita tässä maassa riittää), siis sairaisiin kouluihin, jotka kuitenkin ovat jossain uudessa käytössä.  Keväällä esitetyssä tv-dokumentissa Valtimon "purkukuntoisella" koululla asui nuorisoa. Se kelpasi siis tietyille ihmisille (väliaikaiseksi?) asunnoksi.