lauantaina, kesäkuuta 21, 2014

Ideoita pureskelemassa

Tämä blogi saa nyt toimia tällaisena keskeneräisten ajatusten hautomona, siis edelleen tietynlaisena tutkimuspäiväkirjana, (joka sellaiena tuskin jaksaa lukijoita houkutella, mutta tärkeää onkin saada keskeneräiset ideat (, joista monet lopulta hylätään) talteen myöhempää tarkastelua varten.)

Ville Pöysän viimeisinä työpäivinään kirjoittaman alustavan puhelinhaastatteluyhteenvedon/-analyysin aikana on mielessä pyörinyt
-kyläkirjastot (ainakin kahdessa haastattelussa mainitaan kyläläisten talkoovoimin ex-koululla pyörittämä kyläkirjasto, sittenhän on nämä kirjastoautot julkisena palveluna)
- marjanpoimijat (usealla pohjoisen koululla majoitetaan marjanpoimioita ja haastattelujen mukaan heidät on pikkuhiljaa hyväksytty useissa paikoissa periodiasukkaiksi. Aihepiiristä on varmaan aiempaankin tutkimusta, siis marjanpoimijoista?)
- tyhjilleen jäävän "poisostetun koulun" ongelma ja tyhjilleen jäävän koulun kielteinen kuva muutenkin
- taitelija/taide/kulttuurikäytössä olevat koulut
- hyvinvointipalvelukäytössä olevat koulut
- purkukuntoiseksi eri syistä määritellyt käytössä olevat ex-koulut
- nyt jo erilaisten toimijoiden yhteisenä monitoimitilana toimivat koulut

Kypsytellään, rajataan, haudotaan, etsitään näkökulmia...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti