Vastavaloon tai fokuksen tarkentaminen

Pois katulampun alta

Linkissä sosiologi Alapuro kirjoittaa Saska Saarikosken kolumnista iskun ottaneen jutun yhteiskuntatieteiden luonteesta ja suhteesta toimittajiin sekä tiedotusvälineisiin.  Hän nostaa esiin kolme erityisesti  yhteiskuntatieteelle olennaista piirrettä: fokus, tulkinta ja kritiikki.
Alapuron esimerkkinä on yhteiskunnan jakautuminen/eriarvoistuminen.

Saarikosken sivallus yhteiskuntatieteille liittyi muun muassa siihen, että tutkijat tutkivat helposti tutkittavia asioita. Hänen esimerkkinsä on hyvä: Mies etsii avaimiaan katulampun alta. Ohikulkija kysyy, onko hän kadottanut ne juuri siihen. Mies vastaa, että ei - mutta tästä on helpoin etsiä.

Esimerkki on mainio. Pimeään etsimään astuessa tutkija kohtaa monia riskejä. Olen käyttänyt itse valokuvauksesta tuttuja metaforia kuten "vastavaloon kuvaaminen", "fokuksen valinta ja tarkentaminen" tarkoittaen, että  ei vain aiheen, vaan myös näkökulman valinta, ovat yhteiskuntatieteissä oleellisia. Samoin yhteiskuntatieteellinenkonteksti eli se, mihin keskusteluun ilmiö asetetaan.

Innostuin katulamppumetaforasta ja eriarvoistumisen teemasta ja sovellan ajatuksia nyt maaseutututkimukseen.  Ilkka Lehtolan kanssa kirjoitamme seuraavassa Januksessa siitä, että etenkin harvaan asuttu maaseutu ei kiinnosta hyvinvointipalvelututkijoita useasta eri syystä; väestöä on vähän ja kentälle on pitkä matka, aiemman tutkimuksen analyysivälneistä ei löydy maaseutuerityisiä työkaluja (analyysin ulottuvuuksia).  Maaseutututkija tarvitsee muun muassa karttatietoisuutta ja pinta-alalinssit. Tutkijan täytyy siis mennä pois katulampun alta ja suunnistaa vähän pimeässäkin, kehitellä uusia näkökulmia ja työvälineitä.

Esimerkkiaihe eriarvoistuminen ja sosiaaliset jaot - suorastaan huutaa (jos haluaa kuulla) aluetietoisia tarkastelukulmia.  Faktanäkökulmasta Suomen maaseuduilla asuvat köyhimmät ja sairaimmat ihmiset. Leena Eräsaari jakoi FB:ssä Alapuron artikkelin todeten samalla, että tutkimus kertoo vain siitä, mitä kysytään. Ja että Leena itse on jo aika päiviä ennustanut eriarvoistumisen kasvun sillä perusteella, että luovuttiin julkisten palveluiden universaalisuudesta ja siirryttiin uusliberalismiin.

Leenalla on aiheesta monia tärkeitä artikkeleja. Täytyy kaivaa esille uudelleen. Hänellä on siis kirjoituksissaan tämä palvelunäkökulma, ei tulonjakonäkökulma suoraan. Lisääntyvät palvelumaksut yhdessä todetun tuloerojen kasvun kanssa ovat osa mekanismia, jolla eriarvoistumista kasvatetaan. Maaseudun kohdalla oma juttunsa on se, että palveluja ei lähettyvillä ole. Jotkut saavuttavat ne, toiset eivät. Oleellisia kysymyksiä ovat siis ketkä, miten ja miksi. Palvelujen lakkauttaminen jostakin ja keskittäminen jonnekin muualle on siis osa tätä mekanismia myös.

Maaseutunäkökulmasta katulamppu on mainio metafora. Enimmäkseenhän siellä ei katulamppuja ole - sen kaltaiset julkiset palvelut eivät ole koskaan yltäneet maaseudulle kyläkeskuksia lukuun ottamatta - eikä niitä sinne tosissaan ole vaadittukaan (eihän?). Maaseutututkijan ei siis kannata etsiä katulampun alta.

By the way: Sosiaalipolitiikan päivät ovat tänä syksynä Joensuussa teemanaan "Sosiaalipolitiikan rajat". Olen ollut kahden vaiheilla työryhmän perustamisen kanssa.  Tästä löytyisi maaseutuspesifi näkökulma rajoihin: Hyvinvointipalveluiden alueelliset rajat.