Uskallanko ja kannattaako

"Jokela. Olen seissyt valokuvaaja Markus Jokelan kameran vieressä reportaasikeikoilla kolme vuosikymmentä. Se on opettanut havaitsemaan ja näkemään mikä onkin reportaasia tehdessä tärkeintä. En oikein usko haastatteluun." Sitaatti on Ilkka Malmbergin aakkosista kohdasta J. Aakkoset julkaistiin Gloriassa 3.12.2016 Malmbergin kuoltua haimasyöpään. Olen lukenut aakkoset moneen kertaan. Kenties tarkastelen niitä yksi kerrallaan. 

Malmberg oli kuollessaan 62 vuotias. Hän  oli upea tutkiva journalisti (tai lehtimies niin kuin hän itse halusi sanoa - lehtimies tuntuu paperilta, ei digiajalta.)  Tai on. Kaikki hänen hienot juttunsa ovat täällä edelleen. Malmberg osasi kuvata suomalaista arkipäivää. 

Kirjoitan tätä Kuhnustassa. Puuhella hohkaa vaivalloisen sytyttämisen jälkeen. Lisää lämpöä saan sähköllä, uuniin en vielä hirveä koskea - niin kenkku se on. Naapurin kanssa olen sopinut talven aurauksista. 

Täytän joulun alla 65 vuotta. 

Ulkona on jo pimeää, pakkanen kiristyy.  Talvi on vasta edessä. Tässä mökissä on asuttu 70 vuotta kesät talvet. Minä mietin, uskallanko edes kokeilla: uskallanko vuokrata kaupunkiasunnon pois vuodeksi? Miten selviän ulkohuussin ja kantoveden kanssa? Entä kun kaivosta loppuu vesi tai kun auto menee rikki? Entä jos sairastun? Jos sairastuisin vakavasti, haluaisin "omaan kotiin" joensuuhun - helpomman elämän (vai helpomman kuolemisen) äärelle. Entä miten äiti?
Olen kohta 65 vuotta. On mahdollista ja todennäköistä, että elän vielä parikymmentä vuotta. Sitä en tietysti voi tietää kuten en sitäkään, millaisessa kunnossa vietän loput vuoteni.
En pidä siitä sanonnasta, että vasta eläkkeelle jäätyä elämä alkaa. Kovin surkeaa on elämän täytynyt siihen asti olla, jos siltä tuntuu. Inhoan myös sanontaa, että ihminen on juuri sen ikäinen kuin tuntee olevansa. Ei ole. Kenties psykologisessa mielessä, mutta ei fysiologisesti, sosiaalisesti tai institutionaalisesti. Voin tuntea itseni joskus "nuoreksi työtöksi" - ja tunnekin. Peili kyllä kertoo, etten ole. Jäsenten jäykkyys tai kolotus, nopea väsähtäminen tai hengästyminen vahvistavat saman. En sujahda luontevasti mihin tahansa nuorisoporukkaan, vain niihin jossa iällä ei ole väliä. Eläkkeeni suomaa taloudellista turvaa ei taas nuori ihminen voi saada. Ei ihminen ole sen ikäinen, kun tuntee olevansa.

Tuhlaanko jäljellä olevaa elämääni, jos asetun tänne syrjäkylälle? Mistä jään paitsi? Mutta myös: mitä saan tilalle?  Mökissä on lämmin. Koira nukkuu jaloissa, toinen viileässä eteisessä. Radio ykkönen tarjoilee hyvää ohjelmaa - tällä kertaa populismista. Netti toimii. Kello raksuttaa.

Ostin 20 metrin ulkosähköjohdon. Saan auton moottorin lämpiämään tarpeen mukaan.

Aamulla kaupungista ajellessani paistoi talviaurinko matalalta. Valkoinen hanki sädehti. Vaarat siinsivät sinisinä. Perillä röyhkeät, pulleat närhet söivät pikkulinnuille tarkoittamaani evästä.  Koirat noukkivat syöttöautomaateista pudonneita auringonkukansieminä. Talitiaiset, kuusitiaiset, sinitiaiset, punatulkut pyrähtelivät hakemassa omaa osuuttaan.

Ei minua piinaa vain uskalluksen puute. Näen elämän jonkinlaisena nollasummapelinä. Jos teen vääriä valintoja - jos menetän jotakin parempaa. Voitanko vai häviänkö, jos.
On vaikeaa oikeasti noudattaa sitä ajatusta, että elämä on hyvää juuri siinä, missä olet. Että itse omilla teoillaan, ajatuksillaan ja sanoillaan tekee elämän hyväksi tai huonoksi. Ei se paikasta ole kiinni.

 Ilkka Malmbergin aakkosten E on "Elämälle kiitos."

Autossa kuulin radiosta jonkun hyvän elämänviisauden. Ajattelin, että tämän painan mieleeni, tämän muistan. En muista.