Ohi on - vai onko?

Punainen Onnibussi lähti puoli tuntia sitten Joensuusta kohti Helsinkiä. Reilun viiden kuukauden pestini turvapaikanhakijoiden kotimajoittajana on päättyny. (Tosin miltei kahdesta kuukaudesta otti vastuun yksi pojistani antamalla pikkuruisen  vuokrayksiönsä Helsingissä tyttöjen käyttöön jotta he saattoivat kirjautua Helsingin vokkiin ja jotta heillä siten olisi mahdollisuuksia jäädä pääkaupunkiseudulle päätöksen jälkeen.Hän, yötyöläinen, hengaili sen aikaa kavereiden kämpillä. Ei mikään pieni panos auttamiseen etenkin, kun hän ummikkona hoiti myös papereiden siirrot ja monen monta muuta asiaa.)

Turvapaikkapäätöksen nuoret naiset saavat huomenna. Olen löytänyt heille ainakin väliaikaisen kotimajoituksen jatkajan Helsingistä. Kun bussi iltapäivällä saapuu Hesaan, marssivat tytöt omaan vastaanottokeskukseensa hakemaan kirjeen, josta vasta selviää, millä poliisiasemalla ja milloin huomenna päätös heille luetaan.

Olen nähnyt, miten toiveikkuus ja tulevan elämän selvittely ja suunnittelu on muuttunut peloksi. Maahanmuuttoviraston uudet linjaukset palaajille turvallisista maista (kuten Irak) sekä kansallisella tasolla määritellyn  oikeuden  turvapaikkaan humanitaarisen suojelun perusteella poistaminen turvapaikkakriteereistä,  ovat muuttaneet tilannetta hakijoiden kannalta dramaattisesti. Humanitaarisen suojelun perusteella turvapaikan saattoi saada vaikkei toissijaisen suojelun ehdot täyty, mutta maan turvallisuustilanne on heikko ympäristökatastrofien tai aseellisten selkkausten vuoksi.

Samanaikaisesti alkoi irakilaisille ropista kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ihan roppakaupalla. Tämän kaiken tytöt tiesivät matkatessaan  kuulemaan päätöstään. Mikäli päätös on myönteinen, alkaa iso rumba: kelakortti, asunto, sosiaalitoimisto ja toimeentuloturva, työkkäri, opiskelu ja mitä vielä.
Mikäli päätös on kielteinen, on mahdollisuus 30 vuorokauden kuluessa valittaa päätöksestä. Tällöin status ja "oikeudet" pysyvät entisellään. Eli oikeudet ovat vähäiset (ei sosiaaliturvatunnusta, ei pankkikorttia, harvalla rahaa asunnon vuokraamiseen, ei oikeutta julkiseen terveydenhuoltoon muuten kuin vokin kautta ja hätätilanteessa). Useimpien asumisvaihtoehtoina on edelleen vastaanottokeskus tai yksityismajoitus.
Muita teitä jäädä Suomeen voivat olla opiskeluoikeus ammattiinvalmistavassa oppilaitoksessa (opiskelijaviisumi) tai työpaikka alalla, joka oikeuttaa työviisumiin. Molempien saaminen edellyttää myös tiettyjä vuosituloja, opiskeluviisumi vähemmän kuin työviisumi.

Viime päivinä tyttöjen energia on mennyt itsensä koossa pitämiseen ja ruokailustaan huolehtimiseen. Silti he siivosivat vielä lähtiäisiksi kämpän.

Nyt olohuoneen lattialla tönöttää joukko pussakoita ja nyssäköitä. Kaksi mustaa jätesäkkiä ja joukko Ikean ja muiden kauppaketjujen halppiskasseja. En ole oikeastaan varma, mitä ne siinä odottavat. Ehkä henkilöautolla tulevaa poikaani ja jonnekin lähempänä Helsinkiä olevaan varastoon siirtämistä. Ehkä ne vaan jäävät siihen, kuka tietää. Tulee väkisinkin mieleen Evakon laulu: tässä on mun koko omaisuus. Itkettää.

Karkoituspäätösten lisääntyminen ottaa paitsi päätöstä odottavien ja kielteisen päätöksen saaneiden, myös heitä auttaneiden voimille. Tämänkin alueen kotimajoituskoordinaattori (vapaaehtoinen hänkin) on ollut mukana vastaanottamassa lukuisia kielteisiä päätöksiä - ja niiden aiheuttamia tunnereaktioita. Voimattomuuden tunne on suuri, Samoin pettymys. Kukin auttaja reagoi tietysti oamalla tavallaan. Omanikin olen tunnistanut, mutta ei siitä tällä kertaa enempää.

Mutta ei auttaminen tunteiden käsittelyyn lopu. On neuvottava, miten siitä eteenpäin.

Tänään kello kaksi Kampin laiturilla seisoo eräs entinen kollegani, sosiaalityön professori,  ottamassa vastaan kahta itselleen tuntematonta huivipäistä tulijaa ja tarjoaa heille kodin ainakin joksikin aikaa. Huomenna johonkin aikaan seisoo yksi kotimajoituskoordinaattori, teologian opiskkelija,  jonkun poliisiaseman pihassa odottamassa kahta huivipäistä, nuorta, kaunista naista ollakseen paikalla, kun päätös on luettu. Tämä koordinaattori sahaa Joensuun ja Helsingin väliä tavoitteenaan auttaa.

Samaan aikaan toisaalla hallitukselta on tulossa eduskuntakäsittelyyn esitys, joka  käsittelee ja mahdollisesti päättää hallituksen esityksestä HE 32/2016 http://bit.ly/1VM4loJ, jonka ehdotukset heikentävät turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Turvapaikanhakijoiden oikeusapua rajoitetaan. Turvapaikanhakijoiden mahdollisesti saamien kielteisten päätösten valitusaikoja hallinto-oikeuteen lyhennetään. Muutokset ajoittuvat tietoisesti ajankohtaan, jossa jo nyt turvapaikanhakijoiden on vaikeaa löytää itselleen pätevä lakimies avustajaksi. Oikeusturvan heikennykset johtavat pahimmillaan siihen, että kohtuuttomia ja vääriä päätöksiä tehdään entistä enemmän.

Hallituksen esityksen ihmisoikeus- ja oikeusturvaongelmia ovat nostaneet esille Oikeuskansleri, Eduskunnan oikeusasiamies, Yhdenvertaisuusvaltuutettu, Korkein hallinto-oikeus, useat ihmisoikeusjärjestöt, pakolaisjärjestöt ja lapsijärjestöt. Monet oikeustieteen professorit ovat pitäneet ehdotuksia oikeusturvaa heikentävinä ja perus-ja ihmisoikeuksien vastaisina. Mittavasta kritiikistä huolimatta muutoksia ajetaan läpi.

Lakivaliokunnalle on myös esitetty sisäasiainministeriön turvapaikkaprosessin tehokkuuden työryhmän tekemä väliraportti. Valiokunta on päättänyt, että perustuslain 50.3. momentin perusteella asian käsittelyyn osallistuvien valiokunnan jäsenien on noudatettava asiassa vaiteliaisuutta. Kysymys kuuluu miksi näin? Onko raportissa jotain tietoja, joilla oikeusturvan heikennyksiä perustellaan ilman, että niistä voi avoimesti ja julkisesti keskustella?"


Huomiota on herättänyt myös rajoitukset muide kuin julkisen  oikeusavustajan käyttöön. 

Tämä on taas virittänyt yhden uuden keskustelun, josta minulla ei ole ollut aiemmin tietoa. Oikeusavustamisella on törkeästi rahastettu ja se on voinut olla luokattoman huonoa ja välinpitämätöntä. Toisaalta - jos on ollut tietoa ja rahaa tai hyvä tuuri - on voinut onnistua saamaan itselleen kompetentin ja asiakkaansa puolella olevan avustajan.

Mun naiviudellani ei ole mitään rajaa. Ihan oikeasti olen kuvitellut, että oikeusavustaja tässä maassa on avustettavan asialla. Ihan yhtä oikeasti, kun olen kuvitellut, että vastaanottokeskusten toiminta kestää päivänvalon.

Jotenkin vielä eilen ajattelin mukamas helpotusta tuntien, että olen nyt osani tehnyt. Olenkohan sittenkään.