Evakon laulu

Olohuoneeni lattialla olevista nyssäköistä on tullut minulle pakolaisuuden symboli. Ne nostavat tunteet pintaan. Evakon laulusta palaa mieleen milloin mikäkin kohta. (Veikko Lavi on mielestäni suuri taitelija.) Olen nähnyt somessa valokuvasarjan USA:han laittomasti pyrkivien matkatavaroista. Hyvin usein ei mitään. Jos kuvissa jotakin oli niin ensimmäisiä asioita oli kampa, jonkinlaiset hygieniavälineet ja naisilla meikkipussi peileineen. Muistaakseni myös kännykkä. Mistähän löytäisin sen kuvasarjan. Sillä on minulle nyt uusi merkitys.

Evakon laulussa sanotaan jotenkin siitä, miten matkaan lähtijät kysyvät, missä on määränpää. Vastaus oli, että selviää kunhan päästään perille. Oletettavasti kukaan ei tiennyt siinä vaiheessa määränpäätä. Muistan ei-karjalaisen evakkomummoni kertoneen, että matkan edetessä (heidän kohdallaan lopulta Kuopioon) yöpyivät muun muassa Joensuun luterilaisessa kirkossa.

Tämän päivän Hesarissa migrin johtaja Päivi Nerg muistelee viime vuoden syksyä, päiviä ennen järjestelykeskuksen perustamispäätöstä Torniossa. Järjestelykeskus pantiin pystyyn yhdessä yössä.. "Noina viikkoina yhdessä yössä toimiminen oli sisäministeriölle, Maahanmuuttovirastolle ja SPRlle tuttua." Noihin aikoihin kun turvapaikanhakioita lähettänyt bussi lähti Torniosta, ei kuljettaja aina tiennyt, mihin oli ajamassa.

Turvapaikkaprosessin toimintatapana on myös ilmeisen tietoisesti ajatus "yhdessä yössä toimimisesta", kun on kyse paikanhakijoista. Pitkien odottelujen jälkeen ilmoitus haastattelusta tai päätöksen kuulemisesta tulee muutamaa päivää, korkeintaan viikkoa aiemmin. Sivusta seuraten se on aina jotenkin häkellyttävää. Illlalla saatetaan vielä yhdessä selvitellä vaikkapa opiskelumahdollisuuksita "sitten joskus" tai osallistumista suomenkielenopetukseen. Seuraavana päivänä onkin sitten tullut odotettu puheinsoitto kuulemisesta - ja kaikki muu hetkeksi unohtuu tai jää kesken. Vähän niin kuin lehmät lypsämättä Karjalassa kun lähtö tulee. (Hieman karkea vertaus.)

Viestintäalan ammattilaiset ovat hiljattain valinneet Nergin vuoden johtajaksi  (mielestäni ansaitusti).

Hesarin haastattelussa Nerg muistelee mennyttä syksyä ja sitä, miten ihmeessä tilanne saattoi tulla kaikille yllätyksenä. (Perussuomalaiset lienee sanovat, että ei meille.)

Poikkeustilannetta ohjaamaan koottiin kriisinjohtoryhmä, johon heti alussa kuului Maahanmuuttoviraston ja poliisin johdon lisäksi SPR. (SPR:n asema on kyllä kiinnostava.)

Artikkelissa toistuu sana "äkkiä", jossa ei ollut aikaa etukäteissuunnitteluun. Vastaanottokeskuksia perustettiin (17), monensortin ongelmia ilmeni. Koko ajan oli keksittävä uusia paikkoja vastaanottokeskuksiksi. Ja nopeasti. KÄytännössä joka ilta piti löytää seuraaville bussilastillisille vastaanottokeskus. Tarkoitti usein uuden keskuksen perustamista nyt ja heti. Nerg kehuu SPR:n tekemää valtavaa työtä. Lainsäädäntö takasi kriisitilanteessa mahdollisuuden olla kilpailuttamatta.

Nerg on ennenkin esittänyt itsekritiikkiä samasta asiasta kuin tässä: Kun yöllä perustettiin vastaanottokeskus johonkin kuntaan ja aamulla bussi ajoi pihaan, ei aina kunnanjohtajaakaan ennätetty informoida.

Myös kantasuomalaiset yllättivät Nergin. Kritiikin voimakkuus ja sävy oli odottamatonta. Ilmapiiri muuttui kouriintuntuvasti. Islamilaistaustaiset nuoret miehet  (joita tulijoissa enimmäkseen tuossa vaiheessa oli) olivat suomalaisille käsittämätön turvapaikanhakijaryhmä. (Myös minä olin yhden illan lokakuun alussa vapaaehtoistöissä yhdessä hätämajoitusyksikössä. En ole vielä ilennyt purkaa omia ajatuksiani sanoiksi.)

Huono-osaisille suomalaisille (ja monille keskiluokkaisillekin)  turvapaikkoja järjestelevistä tuli yhteiskunnan pahin luopio. (En muista, puhutaanko evakon laulussa asenteesta ja vihasta karjalaista kansaa kohtaan. Sehän oli aika yleinen.)

Väärinkäytöksiä ja rikollisuuttakin huomattiin.

Poliittisset avaukset johtivat siihen, että oli tehtävä myös suunnitelma länsirajan sulkemiseksi. (P.s. eikä tuolloin vielä taidettu ajatella, että itäraja alkaisi vuotaa...) Lopulta järjestelykeskus ratkaisuna hyväksyttiin.
Enimmillään vastaanottokeskuksia oli toiminnassa 140. Maaliskuusta lähtien keskuksia on alettu sulkea vähentyneen tarpeen vuoksi.

Nerg ottaa kantaa myös Afganistanin tilanteeseen siellä hijattain käytyään. Kyllä minä ymmärrän, että sieltä lähdetään.  Nergille perheenyhdistämisen vaikeutuminen on ollut koko vyyhdin vaikein kysymys.

Nyt virkamiesten ja SPR:n katse on kääntynyt akuutin kriisin hoidosta mahdollisesti turvapaikansaavien uusien suomalaisten kotoutumiseen.
Yksi kysymys minua haastattelua lukiessa askarruttaa: Kenen katse kohdistuu kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneisiin? Mikä on se sana (vrt. kotouttaminen), jolla heidän tilannettaan halutaan kuvata? Onko kotouttamisen vastinpari yksinkertaisesti karkoittaminen.

Kieltisiä turvapaikkapäätöksiä otetaan vastaan tällä hetkellä runsain mitoin. Moni lähtee, jotkut menevät maan alle, useat valittavat päätöksestä. Valittamisesta seuraa uutta odottamista edelleen turvapaikanhakijan statuksella. Kunnes taas pitkän odotuksen jälkeen äkkiä jotakin tapahtuu.

Evakon laulussa on monta muutakin kohtaa, joihin tekee mieli palata. Kuten "karjalainen kansa seisoi huutokaupassa".

Somessa yritetään löytää erilaisista syistä turvapaikanhakijalle esimerkiksi kotimajoituspaikkaa. Heitä kaupataan ahkerina, aktiivisina, työteliäiniä, innokkaina oppimaan suomen kieltä. Kerrassaan poikkeuksellisina ihmisinä.