Kuuntelin aamulla Suomen Moskovan suurlähettiläs Matti Anttosta Joensuussa. Hän oli saanut tehtäväkseen kertoa Venäjän ja EU:n suhteista.
Moskovasta katsottuna Suomi tai edes EU ei ole kovin kiinnostava, sen sijaan USA vanhana talousmahtina ja Kiina kasvavana ovat.
Euroopan unioinin kannalta merkittävä asia tulevaisuudessa on Venäjän WTO-jäsenyys, sillä taloudellinen perusta monien keskeneräisinä pysyvien neuvotteluiden loppuunsaattamiselle tulisi sieltä.
Näin siis Anttonen sanaili talouden näkökulmasta. Sitten siirryttiin ihmisiin. Venäläiset tuovat mielellään rahansa, lapsensa ja perheensä EU-maihin, myös Suomeen. Venäläinen matkailu Suomessa on muuttunut huimasti ja nopeasti. Viisumikaan ei enää ole ongelma, pikemminkin ongelmana on jonotus raja-asemilla sekä huonot tiet. Anttonen kertoi venäläisen sanomaksi, että "Viisumi ei ole ongelma, mutta Suomeen olisi kiva päästä."
Tästä pääsen minua viehättäneeseen detaljehen. Suomen ja Venäjän raja voidaan ylittää bussilla, autolla, pyörällä ja jalkaisin. (Miltei sata vuotta sitten ukkini ylitti Venäjän rajan Viron suunnasta kävellen öiseen aikaan Suomen suurruhtinaskuntaan jäätä pitkin Suomenlahden yli.)
Rajaliikenteestä merkittävä osa esimerkiksi Värtsilä-Niiralassa on suomalaisten eestaas-autoilua - bensanhakumatkoja rajan pinnasta Venäjän puolelta. Tämä ohitettiin huvittavana ja harmittavana kuriositeettina. Bensanhakijat synnyttävät jonoja rajalle. Onkohan kukaan tutkinut tarkemmin tätä bensamatkailua? Kyllä siinä muitakin merkityksiä piilee kuin pelkkä taloudellinen säästö. Mielestäni joensuulaiseen venäjäosaamiseen kuuluisi ilman muuta suomalaisten venäjäsuhteen syvä ymmärrys. Bensanhaku on yksi ulottuvuus tätä suhdetta.
Tiedoksi muuten, että Tohmajärvi - siis Niiralan raja-asemakunta - on Suomen venäläisin kunta. En ole tarkastanut, mutta näin sanoi paikalla ollut Tohmajärven kunnanjohtaja.
tiistaina, syyskuuta 20, 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti