Metsästävä makkara

Minulla on kirjoitusseuraa. Seuralainen jyystää kirjoituspöydänreunaa, pyörii sylissä kunnes löytää hyvän asennon ja  nukahtaa.  Humu, metsästyskoirani, 11 viikkoinen mäyräkoiranpentu.
Tiedän tarkkaan, mistä kiinnostus rotuun on peräisin. Sain  vuonna 1965 isältäni joululahjaksi  Yrjö Kokon vastailmestyneen kirjan "Molli, maailman viisain koira." Kirja kertoo Kokon piirieläinlääkäriajasta Lapissa, ja se kertoo koirista, ei vain Kokon omista koirista vaan yleisemminkin Lapin korista. Sota oli hävitty ja hävittänyt valtaosan lappalaisten työkoirista, porokoirista. Rippeistä poromiehet yrittivät kasvatella itselleen poropaimenia kunnes uusi aika moottorikelkkoineen miltei syrjäytti paimentavan porokoiran.

Kokolta olen omaksunut käsitykseni ihmisen ja koiran suhteen ideaalista. Se muistuttaa paljon nykyisiä ajatuksia koiran ja ihmisen vuorovaikutuksesta, yhdessä oppimisesta ja yhteen sulautumisesta. Yrjo Kokon omat koirat olivat metsästyskoiria. Eniten hän kertoo hitaasta yhteenkasvamisesta karkeakarvaisen saksanseisojan Mollin kanssa.  Molliin hän tutustui, kun sitä, "hullua" aikuista koiraa tarjottiin hänelle koulutettavaksi tai lopetettavaksi. Molli ei ollu ainoa Kokon koira, jonka hän oli säästänyt lopettamiselta, ja ottanut omakseen.

Mäyräkoira tulee mukaan kuvaan siinä vaiheessa, kun Kokko oli lopettanut Mollin levinneen syövän vuoksi.  Menetys kouraisi syvältä, ja kirjailija saoo ajatelleensa, ettei ota enää koiraa, koska  Mollin veroista ei voi tulla.  Aiemmin hän kertoo leikillään sanoneensa, että hankkisi viimeiseksi koirakseen mäyräkoiran "...jonka kanssa vanhenemme, ja lyhyin askelin kadulla kävelemme." s.169

Ilman ostotarkoitusta Kokko päätyy koiranäyttelyyn, joissa hänellä on tapana käydä. Siellä, nurkkapilttuussa hän näkee pienen olion, joka muistuttaa enemmän makkaraa kuin koiraa.  Kokko katseli "riippuvia, ohkaisia korvia, otsan viisautta kuvastavia ryppyjä ja makkaran toisessa päässä olevaa siima, häntää." Kokko puhuu itselleen järkeä, etenkin kun pentu on uros, jollaista hän on vannonut, ettei koskaan ota.

Kuten usein, toisin lopulta kävi - ja Kokko toi kotiin mäyräkoiran urospennun, jonka taustoja hän ei edes ollut selvittänyt. Koira sai nimekseen Manu.

Aikanaan Manu opetti Kokolle, ettei koiraa saa ruumiillisella rankaisulla opetetuksi. Kokko filosofoi, että Manulta hän oppi senkin, että koira kuten ihminenkin pystyy vasta sitten ymmärtämään hyvän, kun on sen kadottamassa. Viimeisen vuosikymmenen aikana tieteellinen tutkimus koirista  ja niiden käyttäytymisestä on lisääntynyt merkittävästi. Nykyään tiedetään Kokon aikaa paljon enemmän siitä, miten koira oppii, mitä kaikkea se ymmärtää ja millaiset asiat sen käyttäytymistä ohjaavat. Positiiviseen vahvistamiseen perustuva ajattelu valtaa alaa, mutta sen kanssa samanaikaisesti on useita muita koulukuntia, jotka puolustavat kukin kiihkeästi omaa tapaansa kouluttaa koiria. Ihmisten käsitykset koirien käyttäytymisestä ovat ristiriitaisia. 

Kokon juttujen vuoksi minuun luultavasti jo 50 vuotta sitten iski halu joskus vielä omistaa mäyräkoira. Snautserin, kahden noutajan ja monen suomenlapikoiran jälkeen, halu tuli todeksi.  Nyt ymmärrän Kokon puheet "räsymattoluolan sankarista". Kuten Manu, myös Humu, nauttii suuresti leikeistä räsymaton kanssa. Se kaivautuu maton alle, ryömii siellä äristen vimmattua vauhtia paikasta toiseen, muhkura räsymatossa vain vaihtaa paikkaa. Se taistelee raivoisasti räsymattoa vastaan, murisee ja haukahteleekin.
Mäyräkoira on aikanaan jalostettu luolakoiraksi, siitä juontavat lyhyeksi "jalostetut" jalat. Sitä  käytetään myös ajavana koirana ja haavoittuneen riistan jäljestämiseen.

Suomessa käytetään noin kuuttakymmentä koirarotua metsästykseen.  Useiden rotujen käyttötarkoitus on sama, ja koirilla on vain muutamia toisistaan eroavia työskentelytapoja. Ne voivat ajaa riistaa haukkumatta tai haukkuen, ottaa riistaeläimen kiinni juoksemalla ja pidätellä sitä tai repiää sen, pysäyttää eläimen, seisoa riistaa tai vain hakea ja ajaa riistaa maan päällä tai alla. Koirat voidaan luokitella ajaviin koiriin, lintukoiriin, metsästyspystykorviin, jäljestäviin koiriin. Osa koirista soveltuu useampiin käyttötarkoituksiin.

Ihminen on jalostanut koiria omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Aluksi metsästämällä varmistettiin ravinnon saanti. Nykyisin metsästys on usein lähinnä vapaa-ajanharrastus, ja ainakin Suomessa enää harvoin ravinnonsaannin edellytys. Samanaikaisesti on metsästyksen vastustus noussut luonnon suojelun ja monimuotoisuuden säilyttämisen perusteella. Myös eläinpolitiikka korostaa jokaisen eläimen itseisarvoa.

Pyssyä en omista ja metsästyskortin hankkiminenkin tyssäsi siihen, etten jaksanut opetella aseita ja asesanastoa. Minä metsästän kameralla. Kokon Molli oppi avustamisen tässäkin lajissa.  Katsotaan, mihin Humun kanssa onnistumme yltämään.  Ehkäpä onnistumme kouluttautumaan myös haavoittuneen hirvieläimen jäljestäjiksi.

Tai vaikka kadonneiden lemmikkieläinten etsijöiksi. Lemmikkieläinten määrän kasvaessa, nousee myös kadonneiden lemmikeiden määrä.  Etsiväkoiratoiminta onneksi laajenee samanaikaisesti. Moni onneton koiransa kadottanut, onkin saanut sitä kautta koiransa takaisin. Usein elävänä, joskus kuolleena.


Lähteet: Sten Christoffersson: Metsästyskoirat. Kustannusosakeyhtiä Otava, Helsinki 1997.
Yrjö Kokko: Molli, maailman viisain koira, WSOY, Porvoo 1965.