Hupsista, onpas venähtänyt

Jopas on pitkät bloginvälit minulla. Tarkoittanee, ettei blogilla ole (ainakaan enää) yhtään lukijaa. Ihan ihmettelen, miten tämä on unohtunut. Selityksiä on kaksi: face book on vienyt turhan paljon aikaa - hieman addiktiolta jo vaikuttaa. Toisaalta olen blogannut ahkerasti toista harrastusta - pitänyt koirablogia.

Kirjoittaminen on sekä työni että harrastukseni.
Kokeilen nyt palata tännekin, Kirjoittamisesta olen täällä lähihistoriassa lähinnä blogannut.
Paljon puhuttu kirjamme Eläkeläisenä maaseudulla ilmestyi Maahengen kustantamana marraskuussa. Palautettakin on juo tullut; ihana...miksi käytetään sanaa eläkeläinen... kiva kirja, vaikka aika tuttua asiaa...rennosti kirjoítettu, vaikka lopulta sisältääkin paljon tärkeää ja uutta asiaa...

Näinhän se on: lukija on kirjan suhteen aktiivinen osapuoli ja tekee siitä oman tulkintansa.  "Tutuntuntuinen" maaseudun ihmisten sanomana ei tutkijasta tunnu kritiikiltä vaan tekee iloiseksi: Hienoa, jos ihmiset, joista tutkija kirjoittaa, tunnistavat tutuksi (todeksi) kuvauksen.

Nyt haalin aineistoa seuraavan kirjaan. Työnimenä on "Näkökulmakirja".  Perusidea on näyttää, miten konteksti, teoria, näkökulma ja kirjoittamisen tapa kaikki ovat merkityksellisiä sen kannalta, miltä jokin ilmiö näyttää. Ilmiöt, joita katson ovat "päihdeongelma", "kehitysvammaisuus" ja "vanhuus".  Kaksi ensimmäistä ovat diagnooseja ja kolmas kulttuurinen käsite.

Nyt on kirjan suhteen ensimmäinen epäselvyyden, vyyhtimäisyyden ja sekasorron vaihe. Kaikenlaista on mielessä ja tekstitedostoinakin - mutta miten näistä tehdään hyvä ja mielekäs teksti. Vastauksenkin tiedän: ajan kanssa, muhittamalla, kirjoittamalla, ajattelemalla ja taas kirjoittamalla.

En kuulu heihin, joiden teksti on kerralla julkaisukelpoista. En todellakaan.