Paikat joita ei pitäisi olla?

Lukiessa 1990-luvun suomalaisen sosiaalipolitiikan oppikirjaa sosiaaliturvajärjestelmästämme huomaa, ettei siellä mainita lainkaan kirkkoja tai uskonnollisten yhteisöjen tekemää avustustyötä. Nyt aiheeseen törmää toistamiseen. Erityisesti diakoniatyö on kutsuttu "hyvinvointitalkoisiin", mutta sosiaalitoimen jatkeena toimiminen ei ole diakoniatyöntekijöille lainkaan ongelmatonta.

Sosiaalipolitiikan suhtautumien Suomessa näkymättömänä pidettyy sosiaaliseen toimijaan on ristiriitainen. Uskonnollisten yhteisöjen toimintaan liittyvä sananjulistus epäilyttää. Kansankirkkoa pidetään tässä suhteessa maltillisena, mutta evankelioimistavoittein liikkeellä olevien yhdistysten roolia vieroksutaan.

Samanaikaisesti hyvinvointibarometreihin on ilmestynyt uusia indikaattoreita, kuten uskon tai henkilökohtaisen vakaumuksen antama elämänsisältö, jota luonnehditaan eräänlaisena hyvinvoinnin superulottuvuutena.

Kristilliset päihdetyön päiväkeskukset ovat kohta, jossa tutkija voi ihmetellä uskon ja henkilökohtaisen vakaumuksen merkitystä. Taustaltaan päiväkeskukset ovat jokainen ainutkeratisia, erilaisten uskonnollisten liikkeiden ylläpitämiä. Niin ammattilaisten osuus kuin uskonnon rooli vaihtelee. Samalla ne näyttävät paikkaavan hyvinvoinijärjestelmämme puutteita. En tiedä, minne muualle ainakin pienemmillä paikkakunnilla päiväkeskuksissa käyvät ihmiset menisivät ellei sitten kadulle tai yksinäiseen asuntoon - jos sellainen on.

Jos vielä ajattelemme julkisen vallan tehtäväksi huolehtia kaikista kansalaisistaan -etenkin huono-osaisista, niin näitä paikkoja ei kai sitten pitäisi olla. Tai niiden rooli tulisi olla täydentävä siinä mielessä, että neutraalisuuden nimeen vannovat julkiset sosiaalipalvelut hoitaisivat ihmisten nälän, vilun ja muut sosiaaliset ongelmat. Täältä käytäisiin hakemassa sitä päihdepalveluiden laatusosituksisissakin mainittua esksistentaalia ulottuvuutta. Kuvio ei vain mene näin. Päihdetyön päiväkeskuksissa käyvät sekä ihmiset, joilla ei kerta kaikkiaan ole muuta paikkaa minne mennä. Ja siellä käyvät ihmiset, joille paikan hengellisyys on ensiarvoisen tärkeä. Näyttäisi siltä, että ensimmäisiä evankelioiminen ei yleensä häiritse. Toiset taas saavat siitä elämälleen tarkoituksen.

Tutkimuksen mukaan sosiaalitoimen viranhaltijat eivät läheskään kaikissa kunnissa tiedä, millaisia nämä paikat ovat ja miten ne toimivat.
Sisältä katsoen paikoilla on roolinsa siellä käyvien ihmisten elämässä, usein hyvinkin merkittävä rooli. Toisille kynnys astua sisälle on todella matala, toisille taas ylittämättömän korkea. Nehän ovat paikkoja, johon kadulta voi astua kuka tahansa.

Ehdotan, että sosiaalialan ammattilaisena astuisit seuraavan kerran ohi kävellessäsi sisälle. Kävisit ja kertoisit, mitä näit. Olen joskus opiskelijoiden kanssa tehnyt kenttätutkimuksia niin kutsutuissa matalan kynnyksen paikoissa. Olemme huomanneet, että näemme jokainen yhden paikan aivan eri tavoin. MOnet eivät yksin pysty kynnystä edes ylittämään. Ihan ensimmäiseksi on tarpeen selvittää, miksi minä katson niin kuin katson. Se kertoo minusta enemmän kuin siitä paikasta.