Tutkijan vino katse

Olin tietoinen ongelmasta, mutta sen merkitys ei ollut minulle täysin selvä kirjoittaessani vuonna 1947 julkaistua väitöskirjaa, sanoo Knut Pipping Kirjassaan "Kompania pienoisyhteiskuntana". Vuonna 1978 julkaistussa kirjassa hän arvioi "omaa rajoittunutta ja kenties vinoutunutta näkökulmaansa". Pipping oli osallistuvaa havainnointia sodassa harjoittaessaan oppinut armeijan viralliset ja epäviralliset normit.
Hän ei kuitenkaan ollut vain oppinut niitä, vaan oli myöskin sisäistänyt ne. Hän piti niitä oikeina ja sitovina. Siitä syntyi tietty näkökulma katsoa sotilaselämää.

30 vuotta väitöskirjan jälkeen hän arvioi, etteivät hänen silloiset havainnointiin perustuvat tietonsa ole vääriä vaan pikemminkin epätäydellisiä. HÄn luulee kiinnittäneensä aikanaan huomiota käyttäytymiseen, jota on itse pitänyt toivottavana tiedostomattoman näkökulmansa kannalta. Samalla hän on jättänyt huomioita seikkoja, jotka eivät soveltuneet "komppanian yhteisöelämästä muodostamaani kokonaiskuvaan." Siksi hän todennäköisesti esittää vinon kuvan.

Pipping lohduttautuu sanomalla olevansa hyvässä seurassa, sillä yksikään osallistuvaa havainnointia harjoittanut kenttätutkija ei ole voinut välttää vinoutumaa.

Tätä mietin taas minäkin. Mikä oikeastaan on ollut se näkökulma, jolla kehitysvammaisten arkea olen katsellut? Voisinko vielä asennetta muuttamalla muuttaa näkökulmaa? Kannattaisiko pohtia, millaisia "tuloksia" vaihtoehtoiset näkökulmat antavat.

Yksi asia on varma: kehitysvammaisten omaa näkökulmaa en tavoita, sen sijaan voin katsoa erilaisten toisten katseella. Voin toisena valita positioni, mutta en kokonaan, sillä mukana on koko oma elämäni kokemuksineen ja opittuine katsomistapoineen.