Lapset ja sota

(Julkaistu Karjalan Heilissä 24.8.2016)

Tartto on moderni vanhojen puiden ja puistojen kaupunki, jonka keskellä virtaa Emajoki.

Kävelin kaksi kuumaa kesäviikkoa sen lehmusten alla piilossa auringolta. Milloin kiipesin Toomenmäelle, milloin kuljeskelin jompaakumpaa joen rantaa kunnes taas pysähdyin jonkin kiinnostavan asian äärelle.

Tartossa historia on läsnä kaikkialla. Osin näin on siksi, että sitä pidetään esillä, mutta siksikin, että monet viime vuosisadan historialliset käännekohdat paikantuvat sinne. Vajaan vuosisadan takainen Neuvosto-Venäjän ja Viron välinen rauhansopimus solmittiin majapaikkani naapurissa Vanemuisekadulla, Suomen ja Venäjän sopimus myöhemmin samana vuonna muutaman korttelin päässä.

Toomenmäen jylhän linnan museossa oli näyttely lasten sotakokemuksista. Vuosina 1941-1944 Uudenmaan kokoista Viroa pyyhittiin kartalta vuoroin idästä ja lännestä. Tarton rauhansopimuksen ajan lapset olivat silloin ennättäneet aikuisiksi, kenties perustaneet perheen. Näyttely pohjaa heidän lastensa muistoihin.

”Isä sanoi usein, että sodan haju tuntuu ilmassa. Minä ajattelin, että vihdoinkin jotakin kiinnostavaa tapahtuu.”, muistelee yksi kertojista sodan enteitä.

Lapsilla on lasten näkökulma sotaankin. Nyt iäkkäinä muistellaan aikuisten silloin käsittämättömiä puheita, alituista rintamalinjojen muutosten päivittämistä olohuoneen seinälle ripustetulle kartalle, sukulaisten tai tuttavien luona maalla asumista, keskeytyneitä koulunkäyntejä, öitä pommisuojissa, yöllisiä talojen eteen pysähtyviä mustia autoja, kadonneita ja kuolleita sukulaisia, kenties matkaa tavaravaunussa tuntemattomaan määränpäähän.

Monesti jännittävää, usein myös pelottavaa ja käsittämätöntä.

Tavaroilla ei sodan aikana ollut kertojien mukaan merkitystä, ellei niitä voinut käyttää johonkin. Tämä kuulostaa kummalta nyt, kun tavaroiden poisheittämistä jätesäkeittäin täytyy meille opettaa.

Mietityttämään jäi myös kuva yksinkertaisesta kalastajaveneestä, sellaisesta savolaisveneen mallisesta puuveneestä. Tuhannet virolaiset pakenivat niillä syksyllä 1944 Itämeren yli Ruotsiin.

Useimmat selvisivät, mutta monet myös hukkuivat.

Toinen maailmansota aiheutti kaaosta kaikkialla. Väitetään sen olleen ensimmäinen sota, jonka siviiliuhrien määrä oli isompi kuin sotilaiden.

Illalla asunnollani Vanemuisekadulla avasin radion ja surffailin netissä. Vaihtuvia rintamalinjoja, pakolaisleirejä, merikelvottomia veneitä, hukkuneita, hajonneita perheitä. Lapsiakin paljon, tottakai.

Paljon sellaista, josta ei halua kuulla saati kirjoittaa, kun ei ole pakko. Ja jos kirjoittaisi, monikaan ei haluaisi lukea.

Joskus jostain selittämättömästä syystä jokin yksittäinen valokuva aiheuttaa tunnemylläkän, sumentaa katseen.

Sinä iltana se oli hieman tärähtänyt kuva lehtimiehestä, joka oli viskannut kameran kaulastaan ja kantoi juosten raunioista nostamaansa loukkaantunutta lasta. Bagdadissa, Beirutissa, Kabulissa, Aleppossa, en muista missä.