Eilen pölähti postiin kolme kovakantista kirjaa, kaikki yhtä ja samaa, nimittäin Maahengen kustantamaa kirjaa "Iso siika". Kirja perustuu kirjoituskilpailuteksteihin, joita julkaistiin 40. Sanoisinko korskeasti, että debytoin kaunokirjallisella puolella sillä tekstini "Soutaja" on mukana kokolemassa.
Iso siika -kirja on esineenä kaunis (valokuviakin sopivasti) ja jutut mukavaa luettavaa.
Vaikka kilpailun tavoite oli kerätä tornionjokilaakson kalastusperinnettä, eivät kaikki jutut sinne sijoitu ja vain harvoissa kalastus itsessään on pääasia. Näin on laita omankin tekstini, Tornionjoen tunnen lähinnä kartalta ja muutaman kerran olen sen autolla eläessäni ylittänyt - joskin isomummoni lähti aikanaan Muoniosta Tornionjokea pitkin karjakkokouluun etelään - eikä koskaan enää kotiseudulleen palannut. Niinhän se silloin meni; kulkuneuvoja - ja yhteyksiä ei ollut.
Tekstissäni pyritään yhden maaseudun kesäasukkaan elämänkaaren kautta katsomaan myös yhteiskunnan ja maaseudun rakennemuutosta. Siis vahvasti yhteiskunnallinen viitekehys joskaan ei yhteiskuntapoliittinen sanoma.
http://www.maahenki.fi/
Mukava tunne. Mikään tieteellinen julkaisukanava ei taida saada enää aikaan samanlaista kutkutusta, vaikka tekstin valmiiksi saaminen aina mukavalta tuntuukin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti