Moraalinen pakko liikkua matkustamalla?

Paikallaanpysymisprojektin toinen päivä. Ensimmäisenä meillä oli oppiaineryhmän palaveri. Siellä kysyttiin muun muassa kunkin työmatkustussuunnitelmia, jotta osattaisiin varata rahaa (jos sitä on). Hetken outo olo itsellä - ihanko sanoisi, etten aio käydä missään. Asenteenahan se on luutuneen ja pysähtyneen merkki. Kansainvälistyminen on yliopistolla kova (ja mielekäs) odotus, joka on alkanut merkitä opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden jatkuvaa liikettä maasta toiseen. On moraalisesti oikein matkustaa ja väärin pysyä paikallaan
.
Kansainvälistymisen odotus on ollut muistini mukaan ainakin viimeiset kaksikymmentä vuotta läsnä näkyvänä ja kuuluvana. Oikein yllätyin viime viikolla Kuopiossa, kun näin, että kansallisen tason tieteellisistäkin artikkeleista ropisee edelleen pisteitä yliopistoyrityksen laariin. En olekaan aivan tuottamaton yliopistolle, vaikka oma kansainvälistyminen on viime vuosina ollut lähinnä kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden varassa - sen haltuunottoa ja soveltamista kansalliseen tutkimukseen. En tietenkään vastusta kansainvälistymistä, kyllä tiede on ja sen kuuluu olla kansainvälistä ja kasvokkaisissa kohtaamisissa on ehdottomasti puolensa. Mutta on vaatimattomampiakin tapoja olla kansainvälinen. Ja vielä on paikkansa suomenkieliselläkin tutkimuskirjoittamisella.

Varasin lopulta option sosiaalipolitiikan päiville Turkuun ensi syksyksi. Näillä näkymin optio jää käyttämättä, sillä sitä matkaa ei päiväseltään tee. Aika hyvin pysyn selvillä siitä, mitä tapahtuu, jos luen kaikki abstraktit ja odotan, kun pääpuheet julkaistaan jossain - lehdessä tai netissä - jos niillä on aidosti julkaisuarvoa. Kenties ne nähdään jo on linena?

Olen joskus aiemmin kansallisessa tutkimusverkostossa huomannut, että minä, joka asuin etäällä ja kävin harvoin paikan päällä, olin ainakin parhaiten selvillä siitä, mitä tutkimusalalla tapahtui. Tuli luettua tiedotteet tarkkaan.