Hyvinvointipalvelut kylän näkökulmasta

Ymmärrän kyläkoulun yhtenä hyvinvointipalveluna. Hyvinvointipalvelu -käsitteen määrittely ei ole lainkaan yksinkertaista. Suppeimmillaan hyvinvointipalveluilla tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Laajempaan käsitykseen sisältyvät muun muassa koulutus- ja sivistyspalvelut sekä muut ihmisten turvallisuuteen, viihtyvyyteen ja itsensä toteuttamiseen tähtäävät palvelut.
Toinen lähtökohta käsitteen määrittelylle on tarveperusteinen: Hyvinvointipalveluilla vastataan joko perustarpeisiin tai laajempiin yksilön vaateisiin (joka ei tee määrittelyä juurikaan helpommaksi, sillä perustarpeistakaan ei ole yhtä käsitystä.)

Arvaan, että tutkimuksen edetessä joudumme vielä pureskelemaan tätä käsitettä. Toistaiseksi ajattelen, että kiinnostus on niissä julkisissa palveluissa, joita kunta rahoitti ja tuotti hyvinvointivaltion ollessa laajemmillaan 1990-luvulla. Liikkeelle voidaan silti lähteä kyläläisten kanssa keskustellessa esille nousevista ajatuksista tarvelähtöisesti. Käsitys merkittävistä hyvinvointipalveluista muodostunee sitä kautta.

Osa näistä palveluistahan on siirtynyt verkkoon, osa etäämmälle yleensä keskustaajamiin (esimerkiksi koulu). Osa on loppunut, osa saattaa olla vielä kylläkin (esimerkiksi päivähoito). Jotakin uuttakin on voinut tulla.  Kaikilla kylillä ei koskaan ole ollutkaan monia palveluja. Mutkia hahmottamiseen tuo se, että niitä ei välttämättä enää tuotakaan kunta. Tämän olemassaolevan tilanteen jäsentäminen on tutkimuksen yksi keskeinen tehtävä.
Kylä -käsitehän tutkimuksessa on tietoisesti vanhahtava; lähtöasetelmassa kylät ymmärretään  koulupiirien mukaisesti ajallisesti asettuen tilanteeseen, jolloin koulupiiriverkko oli tiheimmillään.  Saa nähdä, miten tämä käsitys muuttuu tutkimuksen edetessä.

Kylistä haetaan enemminkin yhteisöllistä kuin yksilöllistä tietoa. Siksi fokusryhmähaastattelu voi olla keskeinen metodi. Fokusryhmähaastattelussa tieto rakentuu ihmisten keskeisessä vuorovaikutuksessa. Arja Kilpeläinen tiivistä fokusryhmähaastattelun piirteitä: Onnistuessaan se tuottaa innovoitua joskin ryhmän sisäisesti kontrolloimaa tietoa. Haastattelijan tehtävä on huolehtia kaikkien osallistujien mahdollisuudesta osallistua keskusteluun ja antaa tilaa myös hiljaisille osallistujille.  Fokusryhmähaastattelua Kilpeläinen luonnehtii vuorovaikutteiseksi, innovatiiviseksi, kriittiseksi, jaetuksi, vastavuoroiseksi ja kontrolloiduksi  - ja tällä tavoin yhteisölliseksi tiedoksi.

Lähde: Kilpeläinen, Arja: Tiedon rakentuminen kylien teknologiavälitteisten hyvinvointipalvelujen tutkimuksessa. Janus 20 (3) 2012, 268-285.

P.s. Eiliseltä koulumatkalta muistui mieleen vielä, että keskusteluissa tuli esille se, että moni kyläkoulu on naisten omistuksessa. Täytyy  tarkkailla, miten ex-kyläkoulujen toiminta ja omistus järjestyy suhteessa sukupuoleen.

Kaksi ex-koulua

Ajelimme eilen Marin kanssa sata kilometriä kohti itärajaa. Päämääränä oli rajakylän kyläilta entisellä kyläkoululla, sitä ennen pieni poikkeama miltei naapurikylän koululla. Kouluverkkohan oli 1950-luvulla varsin tiheä. Koulupiiri muodostettiin päsääntöisesti niin, että lasten kävelymatka kouluun oli korkeintaan viisi kilometriä.
Ensimmäisessä koulukohteessamme asuu  keski-ikäinen pariskunta, molemmat ovat kotoisin Helsingistä ja molemmilla on juuria Pohjois-Karjalaan, toisella kyseiselle kylälle. Molemmat työskentelevät free lancereina omalla alallaan.
Matkaa ex-koululta keskustaan on 7 kilometriä. Matka ei siis ole pitkä ja lääkärin yöpäivystystä lukuunottamatta kaikki pariskunnan tarvitsemat palvelut löytyvät kuntakeskuksesta. Emäntä totesi, että ei asu korvessa eikä korvessa haluaisikaan asua. Taajaman läheisyys on hänelle tärkeä.
Isäntä toimii naapurikylän kyläyhdistyksen puheenjohtajana, sillä hänen juurensa löytyvät sieltä. Siellä kyläkoululla on nykyisin kesäkauppa.

Vierailemallamme koululla toimii myös majoituspalvelu.
Ison "luokan" korkeita pönttöuuneja lämmitettiin juuri talven jäljiltä, sillä odotettavissa oli majoitusvieraita. Yläkerran entisessä opettajanasunnossa oli jo lämmintä ja siihen huoneistoon odotettiin työmatkalaista vieraaksi.
Majoitustoiminta keskittyy lähinnä kesäaikaan ja talven muutamiin massatapahtumiin kylällä. Tietyt vieraat tulevat vuodesta toiseen. Ulkomaalaisista mainittiin venäläiset ja italialaiset ja markkinointiväylänä booking.com.
Tässä laajuudessa majoitustoimintaa voi pyörittää ilman aputyövoimaa, mutta toiminnan laajentaminen edellyttäisi jo ulkopuolista työvoimaa, ja sitä ei näillä näkymin ole tarkoitus palkata. Sen sijaan suunnitelmissa oli muun muassa riistaravintoa, joka toimisi etenkin miehen keittiömetaritaitojen varassa.
Rakennuksessa oli saneerattaessa ja sisutettaessa tietoisesti säilytetty "vanhan kyläkoulun henkeä". Koulurakennus oli 1910-luvulta ja lakkautettu se oli vasta 2007. Viimeiset vuosikymmenet oli kuitenkin saneerattaessa häivytetty. Esimerkiksi opettajan asunto oli toiminut viimeksi tietokoneluokkana, mutta pariskunnan koulutarinassa se oli tietoisesti  palautettu asuinkäyttöaikaan.
Talon emäntä totesi oppineensa, että asiakkaat haluavat tarinoita ja niitä heille tarjotaan.

Entinen juhlasali on pientä korvausta vastaan kyläläisten käytössä ja seillä järjestetäänkin jonkin verran kokouksia ja perhejuhlia.

Tämän koulun väelle "vanhan koulun hengen ja asun" säilyttäminen oli tärkeää ja miettiessään muita käytössä olevia kyläkouluja he totesivat, että kaikkialla koulujen uudet omistajat eivät tällä tavalla toimi. Se tuntui surettavan heitä.
Jutellessa tuli esille vanhat kyläkoulut hoivakotikäytössä. Tästä juolahti mieleeni selvittää tarkemmin, tulevaisuudessa erilaisia sosiaali- ja terveysalan lähtökohdista perustettuja kyläkoulukoteja: Mistä asukkaat tulevat? Millainen suhde asukkailla ja henkilökunnalla on kylään. Esimerkiksi päihdekuntotusyksikköinä oleville koluille väliaikaiset asukkaat - siis asiakkaat - tulevat kenties usein muualta Suomesta, koska ideaan saattaa kuulua vanhojen sosiaalisten siteiden katkaiseminen.

Muita vierailun aikana käydystä keskustelusta poimittuja ajatuksia: Naapurilla on valta maisemaan. Esimerkiksi metsänomistaja saattaa muuttaa asunnosta avautuvan maiseman aivan muuksi kuin mitä on ostettu. Samantapainen maisemakokemus tuntuu toistuvan. Se herättää skismaa kylällä.

Majoituspalvelun pitäminen tässä pienessä mittakaavassa tuntui olevan elämäntapavalinta pikemminkin kuin yritystoimintaa. Monet hauskat illat on kuulemma kesäisin istuttu ulkona yhdessä ulkolaisten vieraiden kanssa. Kansainvälisyyttä voi pitää yllä näinkin.

Marin ja minun matka jatkui varsinaiseen määränpäähämme. Se kyläkoulu sijaitsi 2 kilometrin päässä rajasta ja rajan läheisyys tulikin esille ihmisten puheissa. Tämä kyläkoulu toimii kylätalona. Sen omistaa yhdistys ja sen kunnostamieen on saatu ainakin Leader-rahaa. Taloa pidetään taloudellisesti yllä kahta asuntoa vuokraamalla. Toisessa asuu koulun entinen keittäjä ja toisessa tällä hetkellä eläkkeellä oleva rajavartija. Talo on usean naapurikylän yhteinen kokoontumispaikka. Entiset kouluriidat on nyt unohdettu. Talo on rakennettu kouluksi 1950-luvulla ja suljettu muistaakseni jo seuraavalla vuosikymmenellä. Käyttökustannuksia pienent myös se, että talossa on siirrytty maalämpöön. Kaikkiin muutoksiin on ymmärtääkseni käytetty paljon talkootyötä.

Kylätalolla on vuosien mittaan pidetty monenmoista harrastuspiiriä kansalaisopiston avulla. Meille luetelluista kursseista mieleen jäi viime keväinen fileerauskurssi ja aiempi pettuleipäkurssi. Kurssivalikoima kuulosti vuosien varrella olleen kekseliäs ja monipuolinen. Osa kursseista oli kyläläisten vetämiä.
Lisäksi taloa käytettään sukujuhlien järjestämiseen.

Rakennuksena talo on tyypillinen kouluarkkitehtuurin tuote: matala, pitkä puurakennus. Naapurikylässä on kuulemma komea tiilinen koulurakennus, jonka omistaa helsinkiläinen nainen. Talo on sisustettu komeaksi kirpputoritavaroin ja on käytössä vapaa-ajanasuntona lähinnä kesäisin.

Kylältä on matkaa keskustaan alle 30 kilometriä ja palvelut löytyvät sieltä. Kyläläiset ja kunta ovat täälläkin rakentaneet laiturin ja nuotiopaikan lähinnä rantaan kesäasukkaiden viihdykkeeksi. Itse he harrastavat luonnonvesissä ryhmävesijumppaa. Kesäasukkaat eivät kylän toimintaan osallistu, he viettävät aikansa metsissä ja rannoilla, todettiin. Silti kyläiltaan osallistui yksi mies, joka esitteli itsensä vakituiseksi vapaa-ajanasukkaaksi. Hänen virallinen vakituinen asuntonsa oli ymmärtääkseni Joensuussa.
Monen kurssin ja asian kohdalla tuntuu olevan niin, että joku aktiivisista kyläläisistä on hankkinut tarvittavat tiedot keskutan kursseilla (tai elämän varrella) ja niitä sitten käytetään ryhmissä.

Palveluiden osalta ongelmaksi koettiin se, että kunta (?) on siirtänyt jäteastian usean kymmenen kilometrin päähän. Etenkin autottomille ihmisille jätteiden kuljettaminen on ongelma.
Nyt kylälle odotetaan kuumeisesti valokuitukaapelia. Perusviesti oli tämä: se tulee tänne vasta sitten, kun kaikkialle muualle kuntaan on ensin ennätetty laittaa - jos sittenkään. Tietyt naapurikylät tuntuvat unohtuneen paikallislehden uutisistakin kokonaan.

Paikalla kyläillassa oli myös kylille palveluita kehittelevän kunnan vetämän projektin vetäjä. Tällä hetkellä projektiin osallistuu kolme kylää ja palveluvalikko kattaa niin kaupallisia palveluita kuin perinteisiä julkisia hyvinvointipalveluitakin. Kylien houkutteleminen mukaan projektiin ei tunnu olevan aivan helppoa. Tälläkään kylällä ei innostuttu: meitä on vähän ja olemme enimmäkseen eläkeläisiä.

Joensuusta kertyi kilometrejä kylälle 100.

Tänä aamuna soitin Aaro Piipposelle. Hän piti aiemmin Kiihtelysvaarassa yllä asuntopörssiä, jossa maaseudun autioituneiden talojen myyjät ja ostajat kohtasivat. Hän innostui selvästi tästä kyläkouluprojektistamme ja lupasi selvittää Joensuun osalta koulujen nykyisen käytön. Joensuuhunhan kuuluu "kantakaupungin" lisäksi nykyisin entiset Kiihtelysvaaran, Tuupovaaran, Pyhäselä ja Enon kunnat. Kaikki harvaanasuttuja maaseutukuntia aiemmin vanhan maaseutupoliittisen luokituksen mukaan.

KUMIKO?

Äidit synnyttävät yhä useammin kotona ja matkalla sairaalaan. Siksi, että synnytyssairaaloita on yhä harvemmassa ja siksi että heitä kehoitetaan ("tehokkuuden" vuoksi?) pysymään kotona viime hetkeen. Tämä on yksi esimerkki hyvinvointipalvelujen muutossuunnasta: etäämmälle ja nopeat läpivirtaukset.
Hyvinvointipalveluiden saatavuus maaseudulla on teemana uudessa tutkimusprojektissamme "Kuka, mitä, missä ja miten?" Lähtökohtana on 1990 luvun "kypsän hyvinvointivaltion" vaihe, jolloin alueellisen tasa-arvon ja tasa-arvon idea muutenkin eli vahvana ja monet hyvinvointipalvelut ulottuivat harvaanasutun maaseudun kyliin. Tilanne oli tietysti toinen kuin nyt siinä mielessä, että väestöä oli maaseudulla nykyistä huomattavasti enemmän.
Maaseudulla asutaan silti edelleen ja sinne myös muutetaan. Miten ihmiset saavuttavat ne palvelut tai sen avun ja tuen, joka julkisen vallan vahvan vastuun kaudella ulottui suureen osaan väestöä - joskaan ei koskaan kaikkiin.
Projekteilla on usein pitkät nimet, niin tälläkin: "Kuka, mitä, missä ja miten? Hyvinvointipalvelut maaseudulla 2014" on hankkeen virallinen nimi - jos oikein muistan.
Millaisenkohan suuhun sopivan lyhenteen keksisimme? Kumikameli? Kumiko? (Ko tulisi siitä, että erityishuomio kohdistuu kyläkouluihin niiden uusissa käytöissä teemana " Koulujen uusi elämä".)

Kuka kysymyksen sisään mahtuu monta alakysymystä: kuka tuottaa? Kuka maksaa? Kuka vastaa? Kuka hyötyy? Kuka jää ilman?